lauantai 24. toukokuuta 2014

Vadelmainen suklaa-espressokakku


Ruotsalainen leipomisblogisti Linda Lomelino on inspiroinut minua viime aikoina. Olen ollut erityisen ihastunut hänen Taivaalliset täytekakut -kirjaansa. Kokeilin aiemmin keväällä hänen vanilja-persikkakakkuansa. Nyt tuli tilaisuus kokeilla toista ohjetta, suklaa-espressokakkua.





Tässä ohje, jota hieman muokkasin entistä paremmaksi ;)

16-20 palaa

suklaakakkupohja
150 g voita
9 dl vehnäjauhoja
3 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl soodaa
7,5 dl sokeria
4 keskikokoista munaa
4,5 dl maitoa
3 dl vahvaa, kuumaa kahvia tai kiehuvaa vettä

(Huom. Linda suosittelee, että pohja paistetaan kahdessa vuoassa tai kahdessa erässä. Mikäli paistat kahdessa erässä, tee ensin puolikas taikina ja ensimmäisen pohjan tultua uunista toinen puolikas.)

suklaa-espressokuorrute
400 g tumma suklaata (mielellään 70 %)
600 g huoneenlämpöistä voita
7-8 dl tomusokeria
3 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljajauhetta* tai 2 vaniljatangon siemenet
8 rkl espressoa, vahvaa kahvia tai kuohukermaa

*Vaniljajauhe on eri asia kuin vaniljasokeri. Vaniljajauhe on mustaa, sillä jauhe koostuu vaniljatangosta raaputetuista siemenistä.

lisäksi soseutettuja vadelmia / vadelmahilloa


Kakun valmistaminen:

suklaakakkupohja
Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Voitele ja jauhota kaksi halk. n. 22-24 cm vuokaa tai paista pohja kahdessa erässä yhdessä vuoassa. Pohjan voi paistaa myös yhdessä vuoassa, mutta tällöin tarvitaan korkeareunainen vuoka. Paistoaikaa pitää tällöin myös pidentää. Kakusta ei myöskään tule niin korkea verrattuna siihen, että paistat taikinat kahdessa erässä/vuoassa.

Sulata voi. Siivilöi jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja sooda suureen kulhoon. Lisää muut ainekset (sokeri, munat, maito, kahvi, voi) ja vatkaa pari minuuttia, eli kunnes taikina on sileää.

Jaa taikina vuokiin ja paista uunissa keskitasolla n. 50-60 min. Kakku on kypsää, kun sen keskelle työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa.

Anna pohjien jäähtyä hetki ennen kuin kumoat ne pöydälle/ritilälle.


suklaa-espressokuorrute
Sulata suklaa varovasti mikrossa. Vatkaa voi vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe vähitellen (esim. kolmessa osassa) ja sekoita hyvin. Lisää sulatettu suklaa ja vaniljajauhe/vaniljansiemenet ja sekoita hyvin. Lisää espresso/kahvi/kerma vähitellen ja jatka vatkaamista pari minuuttia eli kunnes kuorrute on sileää ja kiiltävää.

Kakun kokoaminen ja täyttäminen:

Mikäli kakkupohjat ovat koholla keskeltä, voit painaa niitä kädellä sisäänpäin. Mikäli pohjat ovat tämän toimenpiteen jälkeen edelleen koholla, voit varovasti leikata kohoumaa pienemmäksi.

Leikkaa kakkupohjat kahtia neljäksi ohuemmaksi pohjalevyksi. Laita ensimmäinen pohjalevy kakkuvadille. Levitä pohjan päälle ensin vadelmahilloa sopiva kerros ja sen jälkeen tasainen kerros suklaa-espressokuorrutetta. Toista, kunnes olet käyttänyt kolme pohjalevyä. Nosta päällimmäiseksi neljäs pohjalevy leikkauspinta alaspäin.

Levitä ohut kerros kuorrutetta kakun reunoille ja päälle. Siirrä kakku jääkaappiin n. 20 minuutiksi tai kunnes kuorrute on hieman jähmettynyt. Pidä loput kuorrutteesta tällä aikaa huoneenlämmössä.

Kuorrutteen jäähdyttyä levitä loput kuorrutteesta tasaisesti kakun reunoille ja päälle.

Huom. Mikäli haluat samanlaisen pursotuksen kuin kuvassa, tee seuraavasti: Otettuasi kakun jääkaapista, laita kuorrutus pursotinpussiin ja leikkaa pussin pää. Pursota kakun reunaan esim. kuusi palleroa allekkain (pursota niin monta palleroa, että ulottuvat kakun yläreunasta alareunaan). Laita lusikka puoleen väliin ylintä palleroa ja vedä oikealle. Toista sama muiden palleroiden kohdalla. Pursota tämän jälkeen uusi pallerorivi oikealle sopivan matkan päähän edellisistä palleroista. Vedä pallerot lusikalla. Tee näin ympäri kakun. Päätä kierros palleroriviin, jota et enää vedä lusikalla.


Kakun mausta:

Kakku on melko tuhtia. Pohja ei kuitenkaan ole kovin makea, joten kokonaisuus ei ole ainakaan minun mielestäni liian makea. Makeus tulee oikeastaan vain kreemistä. Kakun voi tehdä myös ilman vadelmaa, mutta tällöin lopputulos on entistä tuhdimpi. Vadelma taittaa kivasti makua ja antaa raikkautta.

1 kommentti:

  1. Lainasin kirjastosta samaisen kirjan viime viikolla, ja lauantaina kokeilin vadelmabrownie -kakkua. Ihana kirja, ja ihanan näköisiä kakkuja, mutta tulin samaan tulokseen kanssasi kakusta, vaikka eri kakku olikin: Melko tuhtia! Perinteisen suomalaisen kermakakun kannattajana tämä oli jo siinä ja siinä, että oliko liian tuhti.

    VastaaPoista