torstai 1. maaliskuuta 2012

Red Velvet -kakku

Red Velvet Cake on yksi "klassikkokakuista" erityisesti jenkkilässä. Minulla ei ollut aavistustakaan miltä se maistuu, mutta halusin kokeilla sitä sen maineen vuoksi. Koska kakku on väriltään punainen, leivoin kakun Ystävänpäivän kemuihin. Ystävänpäivä on tullut ja mennyt, joten tämäkin postaus tulee hieman jälkijunassa.

Varsinaiset omat kommenttini ovat tuttuun tapaan postauksen lopussa, mutta en malta säästellä kaikkea sinne. Minusta kakku oli aivan kertakaikkisen ihanan makuista! Myös vieraat pitivät siitä kovasti. Kakusta tuli kertaheitolla uusin lisäys "the ultimate herkut" -listaani. Tätä kakkua tulette, ystävät rakkaat, saamaan tulevaisuudessakin järjestämissäni juhlissa!

Kakku on kuorrutettu tuorejuustokuorrutteella, joten kokonainen kakku ei näytä kuvassa juuri miltään. Siksi olen keskittynyt kuvissa punaiseen sisukseen.


Nappasi reseptin, kuinkas muuten, The Hummingbird Bakeryn Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Samasta kirjasta oli myös pinaatti-juustomuffinien ohje, joita myös tarjoiltiin Ystävänpäivän kemuissa.

Jos en ole vielä tehnyt selväksi niin teen nyt, että tuosta Hummingbird Bakeryn kirjasta on tullut uusi "the ultimate" suosikkireseptikirjani. Kirja sisältää jenkkien klassikkoleivonnaisten ohjeita. Tarkoituksenani on leipoa kaikki reseptit läpi. Leipomisaikataulu on sitten eri kysymys.

Tässäpä ohjetta kehiin:

pohja:
120 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
300 g (3,5 dl) sokeria
2 kananmuna
20 g (0,5 dl) kaakaojauhetta
0,4 dl punaista elintarvikeväriä
1 tl vanilja-aromia
2,4 dl piimää
300 g (4,6 dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 tl valkoviinietikkaa

kuorrutus:
600 g (10 dl) tomusokeria siivilöitynä
100 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
225 g tuorejuustoa kylmänä


POHJA: Kuumenna uuni 170-asteiseksi.

Mittaa voi ja sokeri kulhoon ja vatkaa keskinopeudella vaaleaksi, kuohkeaksi ja hyvin sekoittuneeksi vaahdoksi. Säädä teho suuremmalle, lisää hitaasti joukkoon muna ja vatkaa, kunnes ainekset ovat sekoittuneet keskenään.

Sekoita eri kulhossa kaakaojauhe, punainen elintarvikeväri ja vanilja-aromi paksuksi, tummaksi tahnaksi. Lisää seos sokerivaahtoon ja sekoita hyvin, niin että ainekset sekoittuvat kunnolla ja taikina on tasaisen väristä. Käännä koneen nopeus hiljaiselle ja lisää hitaasti puolet piimästä. Vatkaa hyvin, lisää sitten toinen puolet jauhoista ja vatkaa ainekset sekaisin. Toista, kunnes kaikki piimä ja jauhot on lisätty. Säädä koneen teho suurelle ja vatkaa, kunnes taikina on sileää ja tasaista. Säädä teho hiljaiselle ja lisää suola, sooda ja viinietikka. Vatkaa ainekset sekaisin, säädä teho taas suurelle ja vatkaa vielä pari minuuttia.

Kaada taikina joko yhteen tai kolmeen, halkaisijaltaan 20 cm:n vuokaan. Paista kakkupohjia n. 25 minuuttia 170 asteessa. Kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei saa jäädä taikinaa.

Jos kaadat kaiken taikinan yhteen vuokaan, leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Levitä kakun väliin ja päälle tuorejuustokuorrutus. (Huom. Kuvassa kakusta puuttuu yksi kerros.)

KUORRUTUS: Vatkaa tomusokeria ja voita keskinopeudella, kunnes ainekset ovat sekoittuneet kunnolla. Lisää tuorejuusto yhdellä kertaa ja vatkaa, kunnes juusto on sekoittunut muiden ainesten joukkoon. Käännä koneen nopeus suuremmalle. Jatka vatkaamista vähintään 5 minuuttia, niin että seoksesta tulee vaaleaa ja kuohkeaa. Älä vatkaa liikaa, sillä seos muuttuu helposti juoksevaksi.


OMAT KOMMENTIT: Voi, jos minulla olisi se digijärkkäri, olisin ottanut upeita kuvia upeasta taikinasta! Valmis taikina on nimittäin mielestäni upean valokuvauksellinen, tasainen ja kiiltävä. Ja punainen. Toivottavasti jonakin päivänä voin lisätä ne kuvat.

Ohjeessa suositellaan käytettäväksi DrOetkerin punaista, tavallisesta ruokakaupasta saatavaa elintarvikeväriä. Pastavärit värjäävät kuitenkin tehokkaammin. Tein niin kuin ohjeessa käskettiin eli laitoin DrOetkerin väriä. Epäilin kuitenkin värjäystulosta ja koska halusin kakusta selvästi punaisen, lisäsin punaista pastaväriä n. teelusikallisen verran. Lopputulos oli mielestäni juuri sitä, mitä hainkin. Huom. taikina on haaleamman sävyistä mitä kypsä kakku.

Tuosta paistoajasta en mene ihan takuuseen. Tein yhden pohjan enkä kolmea kakkukiekkoa ja pohja jäi keskeltä raa'aksi. Kannattaa siis koittaa vaikka useamman kerran, ettei tikkuun todellakaan tartu taikinaa.

Mausta: Kyse on siis suklaakakusta, jossa on meikäläisittäin vähän erikoisempi koostumus. Kakun voi tehdä aivan hyvin ilman elintarvikeväriäkin, jolloin siitä tulee vain tavallista parempi suklaakakku. Kakku on lisäksi sen verran mehevä, että kuorrutteenkin voi jättää pois, mikäli pelkää liiallista makeutta. Kakku on nimittäin melko makea. Ei mikään ällömakea, mutta hyvin makea silti. Joten jos et ole niiiin makean ystävä, kannattaa jättää kakku tekemättä. Omaan makean tasooni tämä oli juuri täydellinen :)

13 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä klassikko. =) Sain ystävättäreni luona tätä ja todella hyvää oli! Pitää joku päivä kokeilla. ;)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli itsellänikin mustdo -listalla. Teinkin ennen ystävänpäivää leivoksiksi tätä. Väliin laitoin vadelmamoussea (blå bandin, suoraan pussista jugurtin sekaan). Tasoitti vähän kakun makeutta. Mutta muuten olen ihan samaa mieltä, että kakku oli kyllä tekemisen arvoinen ja varmati teen toistekin! :)

    VastaaPoista
  3. Minun kokeiltavien listalla tämä on keikkunut ihan ensimmäisten joukossa jo pitkään... tämän hehkutuksen jälkeen kai ihan pakko leipoa jo huomenna! =)

    VastaaPoista
  4. Minullakin on muuten tuo kirja, mutta siinä ei ole tuota reseptiä. Onkohan sinulla englanninkielinen teos? Tai sitten näitä kirjoja on monta eri versioita.. Nappasin tämän reseptin ylös. ;) Kokeilin myös red velvet cake reseptiä, jonka poimin jostain netistä. Kuorrute vain oli niin mahtilöysä, että aion kokeilla tätäkin versiota lähiaikoina. =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkumonsteri, minullakin on ihan suomen kielinen versio kirjasta :) Tarkistin, että ohje on kirjassa nimellä "Punaiset kuppikakut". Ohjeen esittelytekstistä vasta käy ilmi, että kyseessä on red velvet -taikina. Vaikka ohje on kuppikakkuohje, siinä kerrotaan samalla muunnokset, jos haluaa tehdä isomman kakun. Jos tätä ohjetta ei edelleenkään ole kirjassasi, jotain kummaa on tapahtunut :P

      Poista
    2. Aaa.. en olekaan sitä reseptiä niin tarkkaan lukenut, mutta kyllä se minulla on. ;) Kiitoksia. Tuo on muuten hyvä kirja

      Poista
  5. Pakko kommentoida että on muuten järjettömän makea kakku... Huhhuh. Itse pidän yleensä makeasta, mutta tämä meni yli :/ Inan kun olisi ollut ei niin makea, olisi todellakin yksi lempikakuista.

    Paistoaikaan, kakku oli minulla 24cm vuuassa 170 asteessa uunin alatasolla tunnin, sitten oli kokonaan kypsää, mutta silti mehevää.

    - Sanni

    VastaaPoista
  6. minullakin on tuo kirja ja nyt olen kaikki reseptit käynyt läpi:) aivan mahtava tämä ressepti eikö(;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa anonyymi! Itselläni on vielä monta ohjetta kokeilematta kirjasta, joten vähän kateeksi käy sinua :D Tämä on kyllä mahtava resepti!

      Poista
  7. Eikö kyseistä kakkua tarvitse ollenkaan kostuttaa,kun siitä ei mitään sanota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Inka! Ei tarvitse kostuttaa. Kakun on tarkoitus jäädä rakenteeltaan hieman "kosteaksi". Mikäli kakku on niin kypsää ja kuivaa, että se tarvitsisi kostuketta, se on reilusti ylikypsä. Jos on hankala arvioida, koska kakku olisi sopivan kypsä, tämän kakun kohdalla jättäisin kakun itse ennemmin "raa'aksi" kuin paistaisin ylikypsäksi.

      Poista
  8. Selvä,kiitos vastauksestasi! :)

    VastaaPoista
  9. Itsekin kokeilin yhdellä pohjalla,ja jäi keskeltä aivan liian raa'aksi.
    Kakun sisällä oli aivan paistumatonta taikinaa...pidän sitä vielä jonkin aikaa uunissa,sillä yksi pohja näköjään tarvitsee paljon paistoaikaa.

    VastaaPoista