Tulipa tehtyä pitkästä aikaa fantasiatäytekakku. Suomen lain kaksi ensimmäistä osaahan siinä komeilevat.
Kakkupohjana oli Linda Lomelinon vaniljakakkupohja ja täytteenä persikkahilloke kera kermavaahdon ja turkkilaisen jogurtin. Kuorrute on sokerimassaa. Vihreä sokerimassa oli valmiiksi värjättyä, mutta sävytin sitä vielä tummemmaksi.
Kultaiset kohdat on maalattu kultaisella elintarvikemaalilla. Leijona on keltaisita sokerimassaa, jonka maalasin myös kultaisella värillä. Leijonan pohjana on silikonimuotilla tehty leijona, johon lisäsin sokerimassasta osia, jotta se muistuttaisi hiukan enemmän lakikirjan kannessa olevaa leijonaa.