Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset leivonnaiset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. lokakuuta 2015

Paahdetut ja maustetut kurpitsansiemenet


Kurpitsaleivonnaisia tehdessä kurpitsan siemenet kannattaa ottaa talteen. Siemenet voi paahtaa sellaisenaan uunissa  ilman mitää mausteita ja käyttää niitä esim. salaattiin tai leipätaikinaan.

Löysin Hesarin sivuilta tosi kivan ohjeen paahdettuihin ja maustettuihin kurpitsansiemeniin. Maistuvat niin hyviltä, että niitä voi napostella sellaisenaankin!



Paahdetut ja mausteiset kurpitsansiemenet

3 dl talvikurpitsan siemeniä
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl juustokuminaa
½ tl chilijauhetta
ripaus mustapippuria


Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Kaavi siemenet kurpitsan sisältä. Huuhtele siemenet kylmällä vedellä siivilässä tai kulhossa, jotta mahdolliset kurpitsanrippeet lähtevät. Valuta siemenet ja taputtele ne kuivaksi keittiöpyyhkeellä.

Sekoita öljy ja mausteet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon siemenet ja sekoita. Kaada paistonkestävään astiaan ja paahda uunissa 12-15 min eli kunnes siemenet ovat kullanruskeita.

Anna siementen jäähtyä. Napostele sellaisenaan tai lisää vaikka salaattiin.





keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pinaatti-juustomuffinit

The Hummingbird Bakeryn Leivonnaisia herkkusuille -kirjassa oli kiinnostava suolaisten muffinien resepti. Lopulta pääsin koittamaan ohjetta, kun järjestin jälleen vuotuiset Ystävänpäivän kemut. Koska ystävänpäivä on tullut ja mennyt, tämä postaus tulee vähän jälkijunassa.



Ohje on suoraan kirjasta. En laittanut sipulia, koska en pidä siitä, mutta laitan silti ohjeen alkuperäisessä muodossaan. Mielipiteeni ja kommenttini muffineista voit lukea postauksen lopusta.

n. 12 kpl SUURTA muffinia

30 g voita
½ pientä punasipulia hienoksi silputtuna
360 g (5,5 dl) vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl cayennepippuria
250 g cheddarjuustoa raastettuna
2,2 dl täysmaitoa
1 kananmuna
130 g pieniä pinaatinlehtiä

Kuumenna uuni 170 asteiseksi. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä ja paista siinä sipuli. Jätä odottamaan.

Mittaa jauhot, leivinjauhe, cayennepippuri ja juusto kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa keskenään maito ja muna ja kaada seos sitten hitaasti jauhojen joukkoon. Vatkaa koko ajan sähkövatkaimella ja jatka vatkaamista, kunnes ainekset ovat sekoittuneet.

Sekoita sipuli ja pinaatti puukauhalla tasaisesti taikinaan.

Lusikoi taikina paperivuokiin niin, että vuokiin jää kolmannes tyhjää. Paista muffineja uunissa 30-35 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet väriä ja tuntuvat koetettaessa kimmoisilta. Muffinin keskelle työnnettyyn tikkuun ei saa jäädä taikinaa. Anna muffinien jäähtyä hetki muffinipellillä ja siirrä ne sitten ritilän päälle jäähtymään kokonaan.

Vinkki! Muffineihin voi käyttää miltei mitä tahansa kovaa juustoa, joten voit vapaasti kokeilla eri vaihtoehtoja.

OMAT KOMMENTTINI:

Muffineista tulee sitten todella ISOJA. Kun täytin amerikanmuffinivuoat kuvassa näkyvällä tavalla, sain liki 20 muffinia. Muffinit voi tehdä myös tavallisiin muffinivuokiin, mutta silloin kannattaa vähentää paistoaikaa ainakin n. 5 minuuttia.

Käytin muffineissa baby-pinaatinlehtiä, jotka ovat baby-nimestään huolimatta mielestäni melko reilun kokoisia (kuvassa muffinien alla). Laitoin lehtiä vain noin puolet annetusta määrästä, sillä taikina näytti jo kovin "lehtiseltä".

Maku: Hyvällä tavalla aika mielenkiintoinen kokonaisuus. Pippuri potkaisi ihan reippaasti, joten maitolasi sai olla koko ajan vieressä :) Varsinainen maku oli kuitenkin hyvä. Myös vieraat pitivät muffineista.