Porkkanakakku on yksi jenkkien peruskakuista. Halusin kokeilla miltä se maistuu. Ja kuinkas ollakaan, ohje löytyi sopivasti Hummingbird Bakeryn Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Eli makuun voi luottaa.
Yhdistin tähän samaan kuuman kakkutrendin eli ns.
"naked cake"-tyylisen koristelun. Naked cake -tyylisestä kakusta puuttuu siis kakun peittävä kuorrute. Itse olen nähnyt lähinnä kahta koristelutyyliä, joista molemmista otin kuvat.
Ensimmäinen tapa on levittää/pursottaa täyte kakkulevyjen väliin niin, että se tursuaa enemmän tai vähemmän reunoista yli. Tai voi se olla tursuamattakin, mutta silloinkin se näkyy selkeästi kakkukerrosten välistä.
Toinen tyyli on taas sellainen, että kakkuun sivellään palettiveitsellä ihan ohut ja epätasainen kerros täytettä/kuorrutetta. Pohjan kuuluu paistaa kirkkaasti läpi.
Tämä on siis hyvin karkea jako. Pointtina on se, että kakkupohja näkyy ja kunnolla. Siitä sitten vain varioimaan.
Ohje on mukaelma Hummingbird Bakeryn ohjeesta.
AMERIKKALAINEN
PORKKANAKAKKU
10-12 hengelle
300 g (3,3 dl)
ruokokidesokeria/vaaleaa muscovadosokeria
3 munaa
3 dl rypsiöljyä
300 g (4,6 dl)
vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl suolaa
300 g porkkanoita
raastettuna
100 g kuorittuja
saksan- tai pekaanipähkinöitä rouhittuna
tuorejuustokuorrute:
100 g voita
huoneenlämpöisenä
10 dl siivilöityä
tomusokeria
200 g tuorejuustoa
Laita uuni
lämpiämään 175 asteeseen. Mittaa sokeri, munat ja öljy kulhoon
ja vatkaa sekaisin. Yhdistä kuivat aineet (vehnäjauhot, ruokasooda,
leivinjauhe, vaniljasokeri, kaneli, inkivääri ja suola) keskenään
ja vatkaa ne vähitellen kosteiden ainesten joukkoon. Vatkaa, kunnes
ainekset ovat sekoittuneet hyvin.
Lisää
porkkanaraaste ja pähkinärouhe ja sekoita ne puuhaarukalla
tasaisesti taikinaan.
Voitele ja jauhota
halkaisijaltaan 20 cm vuoka. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista uunin keskitasolla 1 h 30 min tai kunnes kakun keskelle
työnnettyyn tikkuun ei jää enää taikinaa. Nosta kakku
jäähtymään.
Kun kakku on
jäähtynyt kokonaan, valmista tuorejuustokuorrute. Vatkaa voi
vaaleaksi. Lisää tomusokeri ja vatkaa sekaisin (=jauhemainen seos).
Lisää tuorejuusto kerralla. Vatkaa seosta n. 5 minuuttia, kunnes
siitä tulee vaaleaa ja kuohkeaa. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa,
sillä seos muuttuu helposti juoksettuneeksi.
Leikkaa kakkupohja
kolmeen osaan. Nosta yksi pohjista kakkulautaselle ja levitä päälle
kuorrutetta. Nosta päälle toinen pohja ja levitä sille
kuorrutetta. Nosta viimeinen pohja paikoilleen ja levitä loput
kuorrutteesta päälle ja reunoille. Nosta jähmettymään kylmään.
OMIA HUOMIOITA:
Minun puolestani
voit kokeilla millä tahansa sokerilla (kidesokeri, fariinisokeri,
tumma muscovadosokeri). Makuvivahteet voivat vaihdella, mutta ei
siitä pahaa kuitenkaan tule. Itse kuitenkin käyttäisin (ja käytin
tässäkin) tuota ruokokidesokeria/vaaleaa muscovadosokeria.
Pähkinät voi jättää pois. Ne antavat kuitenkin kivan suutuntuman.
Kakun jäähtyminen
kestää melko kauan, noin 4 tuntia.
Ohjeessa täytteen/kuorrutteen levittäminen ohjeistetaan tekemään niin, että kakun päälle tulee kunnon kerros kuorrutetta eivätkä pohjat paista läpi (eli ihan normaalisti).
Taikina on toooooosi ihanan makuista :P Valmis kakkukin on kyllä hyvää. Ihanan mehevää!
Oma kommenttini ekan maistetun haarukallisen jälkeen: osu ja uppos.