sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kolmikerroksinen hääkakku

Tein serkkuni häihin kyseisen kakun.

Huom. Kakun päällä olevat hahmot eivät ole syötäviä, vaan kyseessä on valmis hääkakun koriste.




Etualalla gluteeniton/laktoositon/liivatteeton erikoiskakku ja takana kaksikerroksinen lisäkakku.

PÄÄKAKUN TIEDOT:

pohja: 11, 8 ja 5 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: Daim-lime
eriste: kaakaosokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen massan sekoitus
koristeet: sokerimassa

Vaaleanpunaisten koristeiden pohjana oli valmiiksi värjätty hennon vaaleanpunainen sokerimassa, jota sävytin hieman lisää vaaleanpunaisella pastavärillä.

Viininpunaisten koristeiden pohjan oli valmiiksi värjätty rubiininpunainen sokerimassa, jota sävytin burgundyn punaisella ja mustalla.

Kakun välissä on Wiltonin muoviset kakkulautaset ja kakuissa paksut muoviset putket.

TÄYTTEEN ohje Hellapoliisilta: (ks. alempaa lisää juttua täytteestä)

5 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljatuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
(½ dl sokeria)
1 tl vaniljasokeria
100 g Daimia murustettuna
½ limen raastettu kuori
1 limen mehu liivatteiden liuottamiseen

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto", sokerit ja Daim-murut, sekä limen kuoriraaste.

Kuumenna kasarissa tai mikrossa yhden limen mehu (jos sitä vähemmän kuin puoli desiä, lisää loput vettä) ja liuota vedestä puristetut liivatteet siihen, anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.


ERIKOISKAKUSSA, joka oli siis gluteeniton, laktoositon ja liivatteeton, oli välissä diplomaattikreemiä ja lime curdia. Kakkupohja oli 6 munan vaalea gluteeniton kakkupohja.


OMAT KOMMENTIT:

Täytteestä: Hääpari toivoi suklaista, mutta raikasta täytettä. Lime oli se tärkein toive. Minulla ei ollut aikaa testailla täytteitä. Löysin sattumalta Hellapoliisilta hyydekekakun ohjeen, jossa oli käytetty Daimia ja limeä. Päätin luottaa Hellapoliisin makuun ja se kannatti ;) Hääparin mielestä täyte oli juuri sellaista mitä olivat toivoneetkin ja vieraatkin kehuivat kovasti. Yleensä testaan kyllä uudet täytteet tämän kokoluokan kakuissa :)

Kakun ulkomuoto: Kakun väritoiveet tulivat häiden muusta värimaailmasta. Sain myös suuntaa antavan mallikuvan kakusta. Hääpari oli myös oikein tyytyväinen siihen, miltä kakku näytti. Heidän mielipiteensä onkin se kaikista tärkein :)

Omasta mielestäni kakussa olisi voinut olla moni asia vielä paremmin. Kehitystä oli kuitenkin havaittavissa edelliseen kerroskakkuun verrattuna eli suunta on oikea. Tämä oli mielestäni ihan keskivertopläjäys eli arvosanaksi voisin antaa itselleni 8-.


Ai niin, melkein unohdin. Nuo kakun päällä olevat ruusut. Tekniikka on yksinkertainen, mutta en ole silti ennen tätä onnistunut tekemään tuon tyylisiä ruusuja, joihin olisin ollut tyytyväinen. Hurraa ja jippii siis sille!

Kukkapiparit


Piparit päällystetty pikeerillä, joka on värjätty seuraavilla väreillä:

vihreä: Kelly Green
pinkki: Burgundy
keltainen: Golden Yellow
valkoinen: valkoinen nestemäinen väri

Musiikkikakku


KAKUN TIEDOT: (30 hlölle)

pohja: 10 munan tumma kakkupohja
kostutus: kaakao tai vaniljamaito (en muista kumpi :))
täyte: suklaatäyte
eriste: kaakaosokerikreemi (muistaakseni)
kuorrutus: valkoisten eri massojen sekoitus + pikeeri
valkoiset pursotukset: sokerikreemi
ruskeat pursotukset: ruskeaksi värjätty pikeeri

Kakku on siis päällystetty valkoisella massalla. Päälle töpöttelin sienellä notkeaa pikeeriä, jonka värjäsin vihreällä Wiltonin Kelly Green -pastavärillä (näyttää kuvassa siniseltä). Tekniikka toimi erinomaisesti!

Täytteen löysin Hellapoliisilta. Mielestäni oikein kivan makuinen. Muistuttaa vähän suklaatrifleä ilman keksinpaloja, mutta ei ole ollenkaan niin makea. Ohje löytyy Hellapoliisilta Suklainen haikarakakku -nimisen kakun yhteydestä. Tässä täytteen ohje (n. 5 munan kakkuun):

200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ d sokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
½ dl konjakkia tai kahvilikööriä tai kahvia (laitoin kahvia)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa puolen minuutin erissä välillä sekoittaen. Liuota liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin / likööriin / kahviin.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja sulatetut liivatelehdet. Sekoita vielä joukkoon valkuais- ja kermavaahdot.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Syntymäpäiväkakku pyöräilijälle

Isäni on innokas pyöräilyn harrastaja, joten tein tänä vuonna hänelle synttärikakun kyseiseen aiheeseen liittyen.



KAKUN TIEDOT:

pohja: n. 4 munan tumma kakkupohja
kostutus: kaakao
täyte: DrOetkerin suklaanmakuinen kakkutäyte
eriste: kaakosokerikreemi
kuorrutus: valmiiksi värjätty sininen sokerimassa
koristeet: tie mustaa marsipaania, tien maalaukset valkoista sokerimassaa, ruoho vihreää marsipaania, kivet valkoisen sokerimassan ja mustan marsipaanin sekoitusta, pyörä muovia

Pyörä on siis muovinen kakkukoriste, jonka ostin Bake and Partysta. Tällä kertaa en ottanut vastaan sitä haastetta, että olisin lähtenyt itse rakentelemaan pyörää syötävistä materiaaleista :)

OMAT KOMMENTIT:

Kakusta tuli aika kiva omasta mielestänikin. Perussettiä, mutta nyt oli aikaa tehdä myös yksityiskohtia, kuten tuota ruohoa (marsipaanipuristimella).

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Nelikerroksinen hääkakku

Tämä kerroskakku meni erään pariskunnan häihi. Kakku on melko iso, sillä alimman kakun halkaisija on liki 40 cm ja ylimmän reilu 20 cm. Se riitti reilulle 100 hengelle.

Postasin aiemmin harjoituskakun tästä kakusta.

Kuvat on otettu kännykällä, sillä sillä sain valoisammat kuvat kuin digikameralla. Tarkkuudessa kuvien taso tosin vähän kärsii.





KAKUN TIEDOT:

pohja: 14, 12, 8 ja 5 munan tummat kakkupohja
kostutus: hedelmämehu
täyte: persikka, valkosuklaamousse
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen massan sekoitus
pursotukset: pikeeri
kukat: sokerimassan ja gum pasten sekoitus

Suurimpaan kakkuun olisi mennyt 16 munaa, mutta 14 sai riittää. Lisäksi tein vielä 8 munan varakakun ja 7 munan suklaattoman hylakakun.

OMAT KOMMENTIT:

Tämä oli suurin koskaan tekemäni kerroskakku, joten siksi olisi hyvä olla armollinen itselleen, kun lähtee arvostelemaan kakkua. Perfektionistina mielestäni liian moni asia kakussa olisi kuitenkin voinut mennä paljon paremmin. En nyt kuitenkaan lähde tässä luettelemaan mikä kaikki meni vinksalleen.

Sen totean, että kakun viimeistelyyn vaikutti hyvin paljon se, että tarpeeksi suuren kuljetusvälineen puuttuessa kokosin kakun vasta juhlapaikalla. Siellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tilan eikä ajan suhteen koota eikä viimeistellä kakkua rauhassa.

Nostetaan nyt jotain positiivistakin esille. Kukkiin olen aika tyytyväinen, sillä niistä tuli mielestäni aika somia :) Kokeilin tämän projektin yhteydessä ensimmäistä kertaa gum pastea, jota käytetään usein juuri kukkakoristeissa. Sekoitin joukkoon sokerimassaa, jotta työstäminen olisi vähän helpompaa. Kukan terälehdistä sai todellakin ohuemmat mitä sokerimassaa tai marsipaania käytettäessä. Terälehtiä sai myös paremmim aseteltua haluamaansa asentoon. Massaa työstäessäni minulla ei ollut tarvetta levittää alustalle mitään mikä ehkäisisi massan tarttumisen kiinni alustaan. Minusta tuli kertaheitolla gum pasten ystävä :)

Liekkikakku

Tämä kakku meni syntymäpäiväkakuksi nuorelle herralle. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin sankarin nimen ja iän kakkuun siinä nyt olevan tekstin yläpuolelle.



KAKUN TIEDOT:

pohja: 5 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: suklaatrifle
eriste: kaakaosokerikreemi
kuorrutus: Sallisen musta marsipaani
koristeet: sokerimassa (värjätty Wiltonin Golden Yellow -pastavärillä)

OMAT KOMMENTIT:

Ihan ok kakku varsin nopealla aikataululla.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Hääkakkuharjoituksia

Tuleva kevät ja kesä tuo mukanaan haastavia hääkakkuprojekteja. Tässä harjoituskakku ensimmäiseen kakkuun. Testailtiin täytettä, värejä ja koristelua.

Ehti tulla sen verran hämärä, etten saanut otettu kuvaa enää päivänvalossa. Salama tuli mukaan, joten nuo pursotukset erottuvat vähän heikosti.


Tästä projektista lisää sitten myöhemmin ;)

Hyydytetty banaanijuustokakku

Löysin tämän kivan ohjeen jälleen kerran Hummingbird Bakeryn Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Tarjosin tätä syntymäpäivilläni. Oli oikein erinomaista! Teen tätä taatusti uudelleen.

Ohjeesta saa helposti myös laktoosittoman.



BANAANIJUUSTOKAKKU

10-12 hengelle

pohja:
200 g digestivekeksejä
150 g suolatonta voita sulatettuna


täyte:
6 liivatelehteä
200g kuorittuja banaaneja survottuna sekä ylimääräisiä viipaleita koristeluun
0,7 dl appelsiinimehua

300 g tuorejuustoa
110 g (1,3 dl) sokeria
3 munankeltuaista
2,5 dl kuohukermaa


Pohja: Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos halkaisijaltaan n. 23 cm:n vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Täyte: Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5-10 minuuttia.

Laita survotut banaanit kattilaan yhdessä appelsiinimehun kanssa ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes banaanit kiehuvat. Nosta kattila sivuun ja anna survoksen jäähtyä hieman.

Mittaa tuorejuusto, sokeri ja keltuaiset kulhoon ja vatkaa hiljaisella nopeudella, kunnes seos on sileää ja paksua.

Vatkaa toisessa kulhoss kerma paksuksi muttei kovaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto puuhaarukalla juustoseoksen joukkoon. Jätä odottamaan.

Ota liotetut liivatelehdet vedestä ja sekoita ne lämpimään banaani-mehuseokseen. Varmista, että banaaniseos on pelkästään lämmintä, ei kuumaa. Sekoita liivate hyvin ja tasaisesti seokseen. Sekoita hiukan kerma-juustoseosta banaanin joukkoon ja sitten hiukan lisää. Se tasaa lämpötilaeroja seosten välillä ja ehkäisee liivatetta paakkuuntumasta.Yhdistä lopuksi banaani- ja kerma-juustoseokset keskenään ja sekoita tasaiseksi.

Kaada täyte kylmän pohjan päälle ja anna jäähtyä kokonaan. Peitä kakku kannella ja nosta se jääkaappiin pariksi tunniksi tai mielellään yöksi. Koristele kakku ennen tarjoilua banaaniviipaleilla.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Röyhelöinen ombrekakku

Täytin pääsiäisen tienoilla tasaluvun eli 30 vuotta. Minulla on yleensä ollut omista kakuistani selkeä visio jo pitkään, mutta tästä kakusta ei ollut. Sitten muistin, että olen ihaillut tämän tyylisiä kakkuja ja odottanut, että pääsisin joskus tekemään jotain tällaista.

Ombre-termillähän tarkoitettiin "liukuvärjättyä" kakkua, jossa sävyt menevät vaaleasta tummaan. Täällä on nähtävissä aiemmin tekemäni vaaleanpunainen ombrekakku.


KAKUN TIEDOT:

pohja: 3 ja 4 munan tumma kakkupohja halk. 18 cm:n vuokaan leivottuna
kostutus: hedelmämehu
täyte: valkosuklaamousse, persikka, mango
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus/röyhelöt: sokerimassan ja kaulintamassan sekoitus

Kakusta tuli aika korkea. Niin korkea, että täytettynä se meni hiukan vinoon. Näkyipähän liukuvärjäys paremmin ;) Keltainen sävy tulee Wiltonin Golden Yellow -pastaväristä. Aloitin tummasta väristä ja lisäsin pikku hiljaa enemmän valkoista massaa saadakseni värin laimenemaan.

OMAT KOMMENTIT:

Siitä hetkestä, kun näin ensimmäisen liukuvärjätyn kakun, olen ollut ihastunut niihin. Kakuissa vaadittava tekniikka on usein hyvin yksinkertainen. Värjäys on monesti tekniikkaa haastavampi, ainakin minun mielestäni :) Näyttävyys tulee tekniikan sijaan väristä. Tätä röyhelötekniikkaa olen ihastellut monen monta kertaa.

Kakun täyte oli vähän epätyypillinen varsinkin ollakseen oma kakkuni. En välitä hirmuisesti hedelmätäytteistä, mutta pääsiäisen kunniaksi ajattelin laittaa keltaisia hedelmiä. Varsinainen ajatus täytteeseen tuli kuitenkin eräästä toisesta kakkuprojektista, josta myöhemmin lisää.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pitsiset piparit

Blogissani olleessa arvonnassa yksi palkinto oli piparisetti. Kyseisen palkinnon voittaja halusi romanttisia pipareita. Ainakin omasta mielestäni pitsi on aika romanttista :)

Olen jo pitkään halunnut kokeilla tämän tyylistä piparikoristelua. Varsinkin noita "ristipistotyö"koristeluja on yhtäkkiä ollut ulkomaisissa blogeissa ties kuinka paljon. Otin mallia pursotuksiin erilaisista ulkomaisista leipomisblogeista.







"Ristipisto"koristelut näyttävät hirmuisen työläiltä, joten halusin kokeilla, onko mulla edes taitoa ja aikaa tehdä moisia. Yhden piparin valkoiset pursotukset tein n. 10 minuutissa. Tylla oli melko iso eli 2. 1 tai 1½ olisi parempi. Isosta tyllasta ja rajoitetusta ajasta huolimatta totesin, että homma ei ole ollenkaan niin vaikeaa mitä olen pelännyt :) Itse asiassa tykkäsin ihan valtavasti noiden "ristipisto"koristeiden tekemisestä! Ehkä tämän tyylisiä pipareita tullaan näkemään blogissani joskus myöhemminkin ;)

Palkinnon voittajalle lähti muitakin sydän-pipareita, mutta en ottanut niistä kuvaa. Pohjapikeerin värjäsin Wiltonin Peach-pastavärillä.