maanantai 30. tammikuuta 2012

Matkalaukkukakku

Tein kakut "eläkkeelle" jääneen pariskunnan juhlatilaisuuteen. Kakku oli yksi useasta kakkupöydän kakusta. Kakun värimaailma lähti liikkeelle ajatuksesta, että pariskunnan sydän (punainen) on kultaa. Juhlatilaisuuteen annoin kakulle nimen "Turvallista matkaa elämässä eteenpäin."





Tässä kuvassa kakun värit ovat alkuperäiset.

Kakun tiedot:

pohja: 8 munan tumma kakkupohja
kostutus: sokerivesi
täyte: Mariannetäyte
eriste: sokerikreemi
kuorrutus: marsipaanin ja sokerimassan sekoitus


Paistoin kakkupohjan suorakulmion mallisessa vuoassa ja leikkasin kakun kahtia. Toisesta puolikkaasta leikkasin pois lisäksi muutaman sentin kaistaleen, jotta sain päällimmäisestä kakusta pienemmän kuin alla oleva. Kakkujen välissä ei ole tukipylväitä, sillä kakut olivat sen verran pienet ja vaikuttivat kevyiltä. Laitoin kuitenkin päällimmäisen kakun alle Ikean muovisesta kakkualustasta tarvittavan kokoiseksi leikatun tuen.

Minulla oli kuorrutteessa jo valmiiksi punaista marsipaania ja sokerimassaa. Syvensin väriä Wiltonin Red Red ja Christmas Red pastaväreillä. Saadakseni tuollaisen rubiininpunaisen lopputuloksen lisäsin massaan hiukan mustaa pastaväriä.

Kultaiset osat ovat valkoista sokerimassaa, jotka maalasin kultaisella "maalilla". Leipomistarvikekaupoissa myydään valmista kultaista maalia, mutta luin jostain joskus vinkin itse tehtävään maaliin. Sekoitin siis kultaista kimallejauhetta todella pieneen määrään alkoholia (myös valmis maali sisältää alkoholia).

Ohjeet matkalaukkujen lukkoihin ja muihin koristeisiin katsoin muutaman vuoden takaisesta Sugarcraft-lehdestä. Osan ohjeissa olleista yksityiskohdista jätin pois.

Laukkujen kahvat muuten säilyivät ehjinä autokuljetuksen ajan! Olin ihan satavarma, että ne hajoavat matkalla. Siksi olin varustautunut siveltimellä ja elintarvikeliimalla, mutta kerrankin turhaan.

Monet yksittäiset jutut kakuissa jäivät kuitenkin harmittamaan, vaikka lopputulos oli lopulta parempi mitä ehdin pelätä.

Vaaleanpunainen ombré -kakku

Ombré-nimitys tulee siitä, että värisävyt menevät kakussa tummasta vaaleaan. Olen törmännyt tämän tyyppisiin kakkuihin ulkomaisissa blogeissa vähän väliä ja halusin itsekin koittaa.





Tässä kuvassa kakun värit ovat alkuperäisimmät.

Kakun tiedot: (gluteeniton, laktoositon)

pohja: 6 munan vaalea gluteeniton kakkupohja
kostutus: sokerivesi
täyte: vadelmahillo ja diplomaattikreemi
kuorrutus: sokerikreemi

Värjäsin sokerikreemin Wiltonin Pink ja Rose pastaväreillä. Pursotukset tein tähtityllalla.

Mitä korkeampi kakku, sen paremmin värisävyn muutokset pääsevät oikeuksiinsa ombré-kakuissa. Tämä minun tekeleeni suhteellisen matalana kakkuna ei siis ole paras mahdollinen esimerkki. Lisäksi värisävyjen muutos voisi olla tässä jyrkempi, varsinkin tuossa alareunassa.

Monet ombré-kakut näyttävät olevan usein "liukuvärjättyjä" myös sisältä. Olisi ollut hauska koittaa sitä, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista.

Kauniita ombré-kakkuja löytää, kun laittaa Googlen kuvahakuun hakusanoiksi "ombre cake".