perjantai 22. heinäkuuta 2016

Vadelmainen valkosuklaahyydykekakku


Olen jo pari vuotta halunnut tehdä leivonnaisen, jonka päällä vadelmat ovat juuri tuolla tavalla riveissä. Nyt sellaisen sitten tein. Kyseessä on aivan tavallinen valkosuklaahyydykekakku, jonka voi siis tehdä ihan tavallisesti pyöreään vuokaan.



Vadelmainen valkosuklaahyydykekakku


pohja:
200g Digestive-keksejä tai vastaavia
100g margariinia/voita

täyte:
2 munaa
½-1 dl sokeria
2,5 dl vispikermaa
200 g tuorejuustoa
2 tl  vaniljasokeria
100 g valkosuklaata
6 liivatetta
tilkka vettä

päälle:
n. 250 g kotimaisia vadelmia (tai pensasmustikoita)

Sulata rasva ja murenna keksit. Sekoita ne keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita hetkeksi kylmään.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat ja sokeri. Vaahdota vispikerma. Yhdistä vaahdot. Lisää tuorejuusto sekä vaniljasokeri ja sekoita. Sulata suklaa esim. mikrossa ja lisää seokseen. Sekoita. Liuota liivatteet tilkassa vettä ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hyvin. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Asettele vadelmat (tai pensasmustikat) riviin tai ympyrään kakun päälle.


Pari huomiota:

Tuollaiseen suorakulmaiseen vuokaan mahtuu täytettä vain puolikas annos. Päälle voi tosiaan laittaa myös pensasmustikoita tai vaikka mansikoitakin tai mitä tahansa muita marjoja.










torstai 7. heinäkuuta 2016

Helppo itsetehty jäätelö


Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin itse tehtyä jäätelöä. Ja oli muuten hyvää! Tein aidolla vaniljalla ja suklaalla maustettuja jäätelöitä. Ystäväni totesi, että vaniljajäätelö maistui juuri siltä, miltä aidolta vaniljalla maustetun jäätelön kuuluisikin maistua.




Tässä ohje perusjäätelöön, jota voit sitten itse lähteä maustamaan haluamallasi tavalla. Ohjeesta tulee jäätelöä n. 0,75 - 1 l. Ohje on peräisin Confetin blogista.

4 dl vispikermaa
1 prk (n. 400 g) kondensoitua maitoa
0,5 dl glukoosisiirappia

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Kaada kondensoitu maito ja glukoosisiirappi joukkoon ja sekoita varovasti. Kaada purkkiin tai jäätelömuotteihin ja anna jähmettyä pakkasessa yön yli.

Makujäätelöä saat lisäämällä perusjäätelömassaan esimerkiksi seuraavia ainesosia:

aidolla vaniljalla maustettu jäätelö:
0,5-1 tl vaniljajauhetta tai 1 vaniljatangon siemenet (ei siis vaniljasokeria!)

suklaalla maustettu jäätelö:
150 g tummaa suklaata sulatettuna

Huomaa, että mausteet on mitoitettu koko annokselle. Jos siis teet yhdestä annoksesta kahta eri makua, kuten minä, puolita mausteiden määrä.

Glukoosisiirappia ja vaniljajauhetta saa isommista ruokakaupoista.

Kuvissa olevat jäätelöpuikot tein Ikean jäätelömuotteihin. Tuon kokoisia puikkoja yhdestä annoksesta olisi tullut varmaan n. 15 kpl.