Tein nämä kakut tuttavieni hääjuhlaan. Kakut oli mitoitettu riittämään n. 150 hengelle. Varakakku mukaanlukien kakkuja oli yhteensä seitsemän.
Kakut aseteltiin juhlapaikalla kakkutelineeseen. Pienimmän kakun päälle tuli lisäksi ei-syötävät, upeat, hopeiset joutsenet. Unohdin laittaa ne kakun päälle ennen kuvien ottoa :(
Kakut olivat halkaisijaltaan 2 x 30 cm, 26 cm, 24 cm, 22 cm, 20 cm ja varakakku 25 cm.
Kakkujen tekniset tiedot:
pohja: 5-10 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: Daim-lime
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaniljan makuisen kaulintamassan sekoitus
pursotukset: pikeeri
Koristeista:
ruusut: Renshaw´n muotoilumassa kukille + sokerimassa, värjäys Wiltonin Rose ja Violet -pastavärit (kakkujen alareunan nauha on tätä samaa)
lehdet: Renshaw´n limenvihreä sokerimassa valkoisella sokerimassalla laimennettuna
Täytteenä oli tosiaan Hellapoliisin Daim-limemousse, jota käytin aiemmassa kolmikerroksisessa hääkakussa. Tällä kertaa kuitenkin yksinkertaistin ohjetta hieman. Limen määrä väheni hieman, mutta kaikkien koekakkua maistaneiden mielestä (myös omasta mielestäni) täyte oli oikein sopiva juuri tällaisena. Tässä oma versioni täytteestä:
5 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljatuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g Daimia murustettuna
½ dl limemehua (esim. pullosta)
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto", sokerit ja Daim-murut.
Kuumenna kasarissa tai mikrossa limemehu ja liuota vedestä puristetut liivatteet
siihen, anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada liivateneste ohuena nauhana
täytteeseen koko ajan sekoittaen.
OMAT KOMMENTIT:
Kakut eivät olleet teknisesti vaativat. Vaativampaa oli saada kaikki kakut ajoissa valmiiksi ja mielellään tasalaatuisena. Jonkin verran jäi hiottavaa.
Mainittakoon vielä noista ruusuista. Niihin olen todella tyytyväinen, sillä ne ovat ensimmäiset tuon kokoiset ruusut, joihin olen itsekin tyytyväinen! Piti vain löytää Youtubesta oikea video niin johan lähti homma pelittämään :) Kuvissa ruusut eivät näy kovin yksityiskohtaisesti. Lisäplussa vielä kukkamassasta, jota oli helpompi käyttää muotoilussa kuin sokerimassaa.
Arvosanaksi voisin antaa itselleni 8-.
lauantai 15. joulukuuta 2012
perjantai 7. joulukuuta 2012
Kuorrutteen määrä kakun päällä
Cakes to Inspire and Desire -kirjassa (englannin kielinen) on näyttävien kakkuohjeiden lisäksi paljon ohjeita myös esim. kakkupohjien leipomiseen ja erikokoisten sekä -muotoisten kakkujen kuorruttamiseen. (Kuva kirjasta on nähtävillä myös vanhassa blogissani täällä.)
Olen todennut kirjassa olevan kuorrutetaulukon sangen käyttökelpoiseksi. Taulukosta käy siis ilmi, kuinka paljon sokerimassaa/marsipaania/kaulintamassaa yms. on hyvä varata tietyn kokoisen kakun kuorruttamista varten.
Alla oleva taulukko on muokattu versio kirjassa olevasta taulukosta. Kuorrutemäärät koskevat pyöreitä, normaalikorkuisia (n. 7-9 cm) kakkuja.
HUOM. Mikäli kuorrutat useita kakkuja, et tarvitse kuorrutetta kaikkien kakkujen yhteenlaskettua kilomäärää, koska voit käyttää edellisen kakun ylijäämäpalat seuraavaan kakkuun.

Tunnisteet:
ohjeet
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Pipareita joulumyyjäisiin
Tänä vuonna otin joulumyyjäiset lunkimmin viime vuotisiin myyjäisiin verrattuna. Työläämmät piparit jäivätkin puolivalmiina kotiin pöydälle. Eli samoilla pipareilla mentiin kuin viime vuonna, joten en laita pipareista omia postauksiaan.
Adventtikynttilä-pipareita, jotka pakkasin neljän kynttilän pussukoihin. Tarkempia tietoja pipareiden koristelusta on luettavissa viime vuoden postauksessa täällä. Erona viime vuoteen oli se, että kynttilän musta sydän on tehty elintarviketussilla eikä pikeerillä.
Itsenäisyyspäivän kynttilä -pipareita, jotka pakkasin kahden kynttilän pussukoihin. Tarkempia tietoja pipareiden koristelusta on luettavissa viime vuoden postauksessa täällä.
Suomi-pipareita olenkin tehnyt jo useampana vuonna...

Arabialainen maustekakku
Arabialainen maustekakku oli tänä vuonna yksi joulumyyjäisten myyntituotteistani.
Leivoin kakut katedraalivuokaan, josta on tullut lemppari kuivakakkuvuokani. Kuorrutuksesta johtuen kakun muoto ei näy niin selkeästi kuvissa.
Tein lisäksi pähkinäsuklaakakkuja valkoisella pikeerikuorrutuksella. En ottanut niistä kuvaa, koska kuorrutusta lukuunottamatta ohje oli sama kuin viime vuonna (luettavissa täällä).

kakku (Kotiruoka-kirjasta):
200 g rasvaa
2 ½ dl sokeria
1 dl siirappia
3 munaa
1 sitruunan raastettu kuori
hiven suolaa
1-2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1 tl kanelia
½ dl rouhittua mantelia
2 dl kevytkermaa
5 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
kuorrute (Kotiliesi):
6 rkl voisulaa (= n. 100 g)
1 keltuainen
2 tl kanelia
2 rkl kylmää, vahvaa kahvia
n. 4 dl tomusokeria
Kakku: Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää siirappi ja munat yksitellen hyvin vatkaten. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuori hyvin hienoksi. Lisää taikinaan. Lisää keskenään sekoitetut mausteet ja mantelirouhe. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sooda keskenään. Lisää seos taikinaan vuorotellen kerman kanssa haarukkavatkaimella.
Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun (rengas)vuokaan. Paista uunin alatasossa 175 asteen lämmössä noin tunti.
Kuorrute: Sekoita kuorrutteen aineet ja kaada jäähtyneen kakun päälle.
torstai 22. marraskuuta 2012
Harjoitushääkakku
Joulukuussa on tiedossa eräät häät, joihin olen tekemässä kakkuja. Ensin pitää tietysti vähän harjoitella :)
Erään yön pimeinä tunteina päässäni naksahti ja tajusin, miten saan tehtyä suunnilleen oikean näköisiä ruusuja! Tähän asti olen yrittänyt harjoitella ruusujen tekoa, mutta lopputulos ei ole tyydyttänyt minua laisinkaan. Näihin ruusuihin sen sijaan olen tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa kehittymistä!
Lopullisiin kakkuihinn on tulossa muutoksia tähän koekakkuun verrattuna, mutta paljastetaan ne vasta myöhemmin ;)

lauantai 17. marraskuuta 2012
Kihlajaiskakku
Kihlajaiskakuksi toivottiin kermakakku mansikalla. Kakkupyyntö tuli sen verran nopealla aikataululla, etten ehtinyt tehdä kovin kummoisia koristeita.
KAKUN TEKNISET TIEDOT:
pohja: 8 munan vaalea kakkupohja
kostutus: sekamehu
täyte: diplomaattikreemi ja mansikkahillo
pursotukset: vispikerma vaniljakreemijauheella tukevoitettuna
Vihreässä kermassa vihreää elintarvikeväriä.
Vihreät lehdet limen väristä sokerimassaa, johon on lisätty vähän valkoista sokerimassaa.

Limejuustokakku kihlajaisiin
Kihlajaisiin pyydettiin juustokakku, jonka makuna voisi olla vaikka lime tai mustikka. Halusin kokeilla limen makuista, sillä innostuin kesällä kyseisestä hedelmästä.
Lisätoiveena oli, että kakussa otettaisiin huomioon diabeetikot. Jätin siksi valkosuklaan pois, vaikka muuten olisin laittanut sitä mielelläni.
Katselin netistä erilaisia ohjeita ja lopulta päädyin seuraavaan luomukseen:
Limejuustokakku (n. 20 cm:n vuoka)
pohja:
175 g Digestive-keksejä
50 g margariinia tai voita
täyte:
4 liivatetta
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 munanvalkuaista
1 dl sokeria (tai hiukan vähemmän hedelmäsokeria)
2 tl vaniljasokeria
½ dl limettimehua
kiille:
3 liivatetta
½ dl limettitäysmehua + 2 dl vettä
½ dl sokeria tai maun mukaan
vihreää elintarvikeväriä
Pohja: Murskaa keksit, sulata rasva. Sekoita keksit ja rasva, painele vuoan pohjalle. Laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
Täyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto kermavaahtoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä kerma-tuorejuustovaahto ja valkuaisvaahto. Sekoita joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Kiehauta/kuumenna mikrossa limettimehu ja sulata liivatteet siihen. Lisää liivate täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa 3-4 tuntia tai yön yli.
Kiille: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita limettimehu, vesi ja sokeri. Lisää mehuun haluttu määrä elintarvikeväriä. Kuumenna mehusta n. ½ dl ja sulata liivatteet siihen. Kaada liivatemehu muun mehun joukkoon ja sekoita. Kaada varovasti tai lusikoi mehu hyytyneen täytteen päälle. Laita hyytymään jääkaappiin pariksi tunniksi.
Koristele haluamallasi tavalla.

Kuva on tarkoituksella vähän utuinen, sillä jouduin nappaamaan kuvan kiireessä eikä lopputulos ollut paras mahdollinen. |

maanantai 5. marraskuuta 2012
Logopiparit
Tekaisinpa annoksen pipareita, jotka oli koristeltu paikallisen seurakunnan logolla.
Leikkasin piparit Wiltonin metallisella lehtimuotilla. Vihreä pikeeri on kolmen vihreän ja mustan pastavärin sekoitus (hallitsevana pohjasävynä Wiltonin Kelly Green). Risti on valkoista pikeeriä.
Osu ja uppos ;)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Kertun joulupiparit
Tasan neljän viikon päästä on jo joulukuun alku ja 1. adventti. Tuo viikonloppu taitaa olla joulumyyjäisten sesonkiaikaa. Jotta myyjäisleipomukset ehtisi tehdä töiden lomassa ilman megalomaanista kiirettä, täytyy piparitehtailu aloittaa hyvissä ajoin. Kävinkin juuri kaupassa hakemassa voita ja siirappia :)
Aloin etsiä joulupipariohjetta blogistani, mutta tyrmistyksekseni huomasin sen puuttuvan! Vuosi sitten ajattelin ilmeisesti, etten viitsi lisätä pipariohjemeren määrää. Tänä vuonna ajattelen toisin, jotta ensi vuonna löydän ohjeen itse helpommin ;)
Reseptillä on historia, sillä meillä ei tehdä joulupipareita millä tahansa ohjeella. Kerron reseptin juurista postauksen loppupuolella. Kärsimätöntä lukijaa ajatellen laitan ohjeen tähän väliin.

Vaihdan tähän myöhemmin kuvan pipareista ilman kuorrutetta, mutta toistaiseksi minulla ei sellaista ole. |
KERTUN PIPARIT (n. 70 kpl)
250 g voita
2 ¼ dl sokeria (=2 1/4 dl)
1 muna
¾ dl siirappia (=3/4 dl)
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 ½ tl neilikkaa (=1 1/2 tl)
2 tl pomeranssinkuorta
1 ½ tl soodaa (=1 1/2 tl)
6 dl vehnäjauhoja
Kiehauta siirappi ja mausteet. Jäähdyt seos lämpimäksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää voivaahtoon siirappiseos ja muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita (älä siis enää vatkaa) joukkoon lopuksi
sooda-vehnäjauhoseos.
Taikinan voi laittaa jääkaappiin kylmettymään, mutta leipomisen voi aloittaa myös heti.
Kaulitse taikina levyksi (paksuus esim n. puoli cm) jauhoja apuna käyttäen ja muotoile pipareiksi.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 4-6 min. Vahdi,
etteivät pala!
Vinkki 1: Ensimmäisten pellillisten aikana kannattaa vahtia silmä kovana uunia ja selvittää, kuinka kauan pipareita kannattaa pitää juuri teidän uunissa. Tuo 4-6 min on vain viitteellinen arvio.
Vinkki 2: EDIT. 29.11. Tässä oli aiemmin rasvan käyttöön liittyvä vinkki. Sekoilin kuitenkin omissa ajatuksissani, kun kirjoitin, että kannattaa kannattaa käyttää ennemmin voita kuin margariinia. Tarkoittamani ero kuitenkin liittyy suolatun ja suolaamattoman voin käyttöön, ei siis voin ja margariinin. Eli voit unohtaa aiemmin kirjoittamani. Pahoittelen kämmiäni.
Nyt siihen lupaamaani reseptin historiaan. Mummuni oli pitokokki, joka leipoi innokkaasti. Isot ja paksut siirappipiparit olivat yksi hänen suosituimmista sorteistaan. Hän leipoi ja tarjosi niitä ympäri vuoden. Pipareita oli aina tarjolla mummulassa ja mummu toi niitä tullessaan meillekin. Ympärivuotisesta siirappipiparin syömisestä johtuen meillä ei olla koskaan oltu eikä olla edelleenkään järin kiinnostuneita joulupipareiden tekemisestä saati niiden syömisestä.
Mutta sitten. Meillä lapsilla oli aikoinaan hoitotäti nimeltä Kerttu. Hän leipoi jouluisin mielestämme ihan parhaita joulupipareita: ohuita ja rapsakoita. Eli piparit olivat täysi vastakohta mummun leipomille pipareille, joita oli syöty vuosikausia. Nämä Kertun piparit olivat ainoita joulupipareita, joita me lapsetkin söimme. Taisimme jopa pyytää joskus äitiä tekemään niitä, koska äiti pyysi ohjeen Kertulta. Edelleen meidän joulupiparit tehdään tällä ohjeella, jos niitä ylipäätään tehdään.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Terveisiä Kirjamessuilta
Aluksi yleisluonteinen tiedote: LeivinLiina on Facebookissa! Käy tykkäämässä, jos mielesi niin tekee: https://www.facebook.com/LeivinLiina
Taas oli se aika vuodesta, että Helsingissä järjestettiin Kirjamessut. Messuilla oli tänäkin vuonna paljon uusia, ihania leipomiskirjoja edulliseen messutarjoushintaan. Jouduin silti jättämään hyllyyn yhden jos toisenkin kirjan. Mukaan tarttui kuitenkin seuraavat söpöläiset:
Eli Gummeruksen julkaisemat Whoopie-leivokset ja Macaron-leivokset. Sormet syyhyää päästä kokeilemaan ohjeita!
Kirjamessujen yhteydessä on viime vuosina ollut myös Ruoka ja Viini -messut. Bongasin sieltä uuden leipomistarvikkeita myyvän yrityksen, Iloinen Keittiö. Heillä on myymälät ainakin Hyvinkään Willassa ja Lempäälän Ideaparkissa. Yritys myy yhtenä osa-alueena leipomistarvikkeita muiden keittötarvikkeiden lisäksi. Messuilla olleet tarvikkeet näyttivät sen verran kivoilta, että täytynee tutustua tarkemmin tarjontaan. Hinnatkaan eivät olleet yhtään hassummat.
Muita yleisiä kuulumisia: Olen aloittanut kesällä uuden työn, joten leipomiselle ei ole nykyään niin paljon aikaa kuin ennen. Siksi blogissakin on ollut vähän hiljaisempaa. Erilaisia postauksia on kuitenkin tulossa, kunhan ehdin niitä laitella.

maanantai 17. syyskuuta 2012
Leipomuksia syksyn väreissä
Vuotuiset syyspipariharjoitukset odottavat tekijäänsä. Tässä kertaus aiemmista tekemistäni syksyisistä kakuista ja pipareista uusia odotellessa...
Nämä ovat viime vuoden syksyisten pipareiden satoa. Nuo allaolevat kurpitsapiparit kuuluivat tähän samaan sarjaan. Lisää pipareita on nähtävissä täällä. |
Nämä olivat ensimmäiset koristelemani syksyiset piparit. Alkuperäinen postaus on luettavissa täällä. |
Alkuperäinen postaus kakusta on luettavissa täällä. |
Näiden kolmen syksyisen kakun ohjeet ovat luettavissa täällä. |
tiistai 11. syyskuuta 2012
Omenan aika
Omenasato taitaa olla parhaimmillaan juuri näihin aikoihin, ainakin täällä etelässä. Olen juuri muuttanut, joten en ole vielä päässyt keskittymään leipomiseen. Siksipä kaivoin vanhasta blogista esiin aikaisemmin tekemiäni omena-aiheisia leipomuksia. Tosin vain yhteen niistä tulee oikeasti omenaa ;)
Muistatko nämä somat 3D-omenapiparit?
Ohje on luettavissa vanhassa blogissani täällä.
Tai nämä omenapiparit?
Nämä piparit löytyvät vanhasta blogista täältä.
Tätä puolestaan harva muistaa:
Olen tehnyt tämän mantelisen omenaherkun vanhan blogini ensimmäisen puolen vuoden aikana. Ohje on luettavissa täällä.
PS. Vuodatuksen blogeissa on ollut vakavia kuvaongelmia, kuten monet tietävät. Olen alkanut jo lisätä kadonneita kuvia, mutta hyvä tovi vielä menee, ennen kuin savotta on valmis.

tiistai 14. elokuuta 2012
Hääkakku liljoilla
Tämä oli kesän kolmas ja viimeinen hääkakkuprojekti. Sain näihin kakkuihin selkeät toiveet, joiden mukaan mentiin. Eli itse kakku valkoinen, päällä viininpunaisia liljoja ja reunoilla musta Jussi-kuvio. Täytteeksi toivottiin mansikkaa.
Kakkuja oli kaikkiaan viisi kappaletta. Ne olivat halkaisijaltaan n. 20-30 cm. Kun santsausvara lisätään kakkuihin, ne riittivät laskennallisesti 100 hengelle.
KAKKUJEN TIEDOT:
pohja: 5, 5, 7, 7 ja 9 munan vaaleat kakkupohjat
kostutus: sokerivesi
täyte: mansikat paloina + diplomaattikreemi
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: DrOetkerin sokerimassan ja FunCakesin vaniljanmakuisen kaulintamassan sekoitus
koristeet: liljat värjättyä sokerimassaa + muoviset heteet, mustat kuviot marsipaania
Liljoissa pohjana oli rubiininpunainen sokerimassa, jota tummensin punaisilla ja mustalla pastaväreillä. Liljoja oli kolmen kokoisia. Ohensin kukat "veinerillä". Heteiksi laitoin (tai siis siskoni laittoi) leipomistarvikekaupoissa myytäviä valmiita, muovisia heteitä. Lopuksi siskoni suti vielä kukkiin viininpunaista kimallejauhetta.
Yleensä siis teen kaiken kakkuihin liittyvän yksin, ilman apua. Nyt apua oli kerrankin(!!!) tarjolla ja siskoni viimeisteli liljat. Iso kiitos siitä!
OMAT KOMMENTIT:
Eipä ole juurikaan kommentoitavaa :) Tämä oli "helpoin" kesän hääkakkuprojekteista, koska kakut haluttiin telineeseen eikä niitä tarvinnut koota päällekkäin. Aikaa ja hermoja säästyi roppakaupalla.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Kolmikerroksinen hääkakku
Tein serkkuni häihin kyseisen kakun.
Huom. Kakun päällä olevat hahmot eivät ole syötäviä, vaan kyseessä on valmis hääkakun koriste.
PÄÄKAKUN TIEDOT:
pohja: 11, 8 ja 5 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: Daim-lime
eriste: kaakaosokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen massan sekoitus
koristeet: sokerimassa
Vaaleanpunaisten koristeiden pohjana oli valmiiksi värjätty hennon vaaleanpunainen sokerimassa, jota sävytin hieman lisää vaaleanpunaisella pastavärillä.
Viininpunaisten koristeiden pohjan oli valmiiksi värjätty rubiininpunainen sokerimassa, jota sävytin burgundyn punaisella ja mustalla.
Kakun välissä on Wiltonin muoviset kakkulautaset ja kakuissa paksut muoviset putket.
TÄYTTEEN ohje Hellapoliisilta: (ks. alempaa lisää juttua täytteestä)
5 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljatuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
(½ dl sokeria)
1 tl vaniljasokeria
100 g Daimia murustettuna
½ limen raastettu kuori
1 limen mehu liivatteiden liuottamiseen
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto", sokerit ja Daim-murut, sekä limen kuoriraaste.
Kuumenna kasarissa tai mikrossa yhden limen mehu (jos sitä vähemmän kuin puoli desiä, lisää loput vettä) ja liuota vedestä puristetut liivatteet siihen, anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
ERIKOISKAKUSSA, joka oli siis gluteeniton, laktoositon ja liivatteeton, oli välissä diplomaattikreemiä ja lime curdia. Kakkupohja oli 6 munan vaalea gluteeniton kakkupohja.
OMAT KOMMENTIT:
Täytteestä: Hääpari toivoi suklaista, mutta raikasta täytettä. Lime oli se tärkein toive. Minulla ei ollut aikaa testailla täytteitä. Löysin sattumalta Hellapoliisilta hyydekekakun ohjeen, jossa oli käytetty Daimia ja limeä. Päätin luottaa Hellapoliisin makuun ja se kannatti ;) Hääparin mielestä täyte oli juuri sellaista mitä olivat toivoneetkin ja vieraatkin kehuivat kovasti. Yleensä testaan kyllä uudet täytteet tämän kokoluokan kakuissa :)
Kakun ulkomuoto: Kakun väritoiveet tulivat häiden muusta värimaailmasta. Sain myös suuntaa antavan mallikuvan kakusta. Hääpari oli myös oikein tyytyväinen siihen, miltä kakku näytti. Heidän mielipiteensä onkin se kaikista tärkein :)
Omasta mielestäni kakussa olisi voinut olla moni asia vielä paremmin. Kehitystä oli kuitenkin havaittavissa edelliseen kerroskakkuun verrattuna eli suunta on oikea. Tämä oli mielestäni ihan keskivertopläjäys eli arvosanaksi voisin antaa itselleni 8-.
Ai niin, melkein unohdin. Nuo kakun päällä olevat ruusut. Tekniikka on yksinkertainen, mutta en ole silti ennen tätä onnistunut tekemään tuon tyylisiä ruusuja, joihin olisin ollut tyytyväinen. Hurraa ja jippii siis sille!

Etualalla gluteeniton/laktoositon/liivatteeton erikoiskakku ja takana kaksikerroksinen lisäkakku. |

Kukkapiparit
Piparit päällystetty pikeerillä, joka on värjätty seuraavilla väreillä:
vihreä: Kelly Green
pinkki: Burgundy
keltainen: Golden Yellow
valkoinen: valkoinen nestemäinen väri
Tunnisteet:
piparit
Musiikkikakku
KAKUN TIEDOT: (30 hlölle)
pohja: 10 munan tumma kakkupohja
kostutus: kaakao tai vaniljamaito (en muista kumpi :))
täyte: suklaatäyte
eriste: kaakaosokerikreemi (muistaakseni)
kuorrutus: valkoisten eri massojen sekoitus + pikeeri
valkoiset pursotukset: sokerikreemi
ruskeat pursotukset: ruskeaksi värjätty pikeeri
Kakku on siis päällystetty valkoisella massalla. Päälle töpöttelin sienellä notkeaa pikeeriä, jonka värjäsin vihreällä Wiltonin Kelly Green -pastavärillä (näyttää kuvassa siniseltä). Tekniikka toimi erinomaisesti!
Täytteen löysin Hellapoliisilta. Mielestäni oikein kivan makuinen. Muistuttaa vähän suklaatrifleä ilman keksinpaloja, mutta ei ole ollenkaan niin makea. Ohje löytyy Hellapoliisilta Suklainen haikarakakku -nimisen kakun yhteydestä. Tässä täytteen ohje (n. 5 munan kakkuun):
200 g taloussuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ d sokeria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
½ dl konjakkia tai kahvilikööriä tai kahvia (laitoin kahvia)
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikrossa puolen minuutin erissä välillä sekoittaen. Liuota liivatelehdet kuumennettuun konjakkiin / likööriin / kahviin.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kevyesti ja sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää keltuais-juustoseokseen sulatettu suklaa ja sulatetut liivatelehdet. Sekoita vielä joukkoon valkuais- ja kermavaahdot.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Syntymäpäiväkakku pyöräilijälle
Isäni on innokas pyöräilyn harrastaja, joten tein tänä vuonna hänelle synttärikakun kyseiseen aiheeseen liittyen.
KAKUN TIEDOT:
pohja: n. 4 munan tumma kakkupohja
kostutus: kaakao
täyte: DrOetkerin suklaanmakuinen kakkutäyte
eriste: kaakosokerikreemi
kuorrutus: valmiiksi värjätty sininen sokerimassa
koristeet: tie mustaa marsipaania, tien maalaukset valkoista sokerimassaa, ruoho vihreää marsipaania, kivet valkoisen sokerimassan ja mustan marsipaanin sekoitusta, pyörä muovia
Pyörä on siis muovinen kakkukoriste, jonka ostin Bake and Partysta. Tällä kertaa en ottanut vastaan sitä haastetta, että olisin lähtenyt itse rakentelemaan pyörää syötävistä materiaaleista :)
OMAT KOMMENTIT:
Kakusta tuli aika kiva omasta mielestänikin. Perussettiä, mutta nyt oli aikaa tehdä myös yksityiskohtia, kuten tuota ruohoa (marsipaanipuristimella).

maanantai 30. huhtikuuta 2012
Nelikerroksinen hääkakku
Tämä kerroskakku meni erään pariskunnan häihi. Kakku on melko iso, sillä alimman kakun halkaisija on liki 40 cm ja ylimmän reilu 20 cm. Se riitti reilulle 100 hengelle.
Postasin aiemmin harjoituskakun tästä kakusta.
Kuvat on otettu kännykällä, sillä sillä sain valoisammat kuvat kuin digikameralla. Tarkkuudessa kuvien taso tosin vähän kärsii.
KAKUN TIEDOT:
pohja: 14, 12, 8 ja 5 munan tummat kakkupohja
kostutus: hedelmämehu
täyte: persikka, valkosuklaamousse
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaahtokarkin makuisen massan sekoitus
pursotukset: pikeeri
kukat: sokerimassan ja gum pasten sekoitus
Suurimpaan kakkuun olisi mennyt 16 munaa, mutta 14 sai riittää. Lisäksi tein vielä 8 munan varakakun ja 7 munan suklaattoman hylakakun.
OMAT KOMMENTIT:
Tämä oli suurin koskaan tekemäni kerroskakku, joten siksi olisi hyvä olla armollinen itselleen, kun lähtee arvostelemaan kakkua. Perfektionistina mielestäni liian moni asia kakussa olisi kuitenkin voinut mennä paljon paremmin. En nyt kuitenkaan lähde tässä luettelemaan mikä kaikki meni vinksalleen.
Sen totean, että kakun viimeistelyyn vaikutti hyvin paljon se, että tarpeeksi suuren kuljetusvälineen puuttuessa kokosin kakun vasta juhlapaikalla. Siellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tilan eikä ajan suhteen koota eikä viimeistellä kakkua rauhassa.
Nostetaan nyt jotain positiivistakin esille. Kukkiin olen aika tyytyväinen, sillä niistä tuli mielestäni aika somia :) Kokeilin tämän projektin yhteydessä ensimmäistä kertaa gum pastea, jota käytetään usein juuri kukkakoristeissa. Sekoitin joukkoon sokerimassaa, jotta työstäminen olisi vähän helpompaa. Kukan terälehdistä sai todellakin ohuemmat mitä sokerimassaa tai marsipaania käytettäessä. Terälehtiä sai myös paremmim aseteltua haluamaansa asentoon. Massaa työstäessäni minulla ei ollut tarvetta levittää alustalle mitään mikä ehkäisisi massan tarttumisen kiinni alustaan. Minusta tuli kertaheitolla gum pasten ystävä :)

Liekkikakku
Tämä kakku meni syntymäpäiväkakuksi nuorelle herralle. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin sankarin nimen ja iän kakkuun siinä nyt olevan tekstin yläpuolelle.
KAKUN TIEDOT:
pohja: 5 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: suklaatrifle
eriste: kaakaosokerikreemi
kuorrutus: Sallisen musta marsipaani
koristeet: sokerimassa (värjätty Wiltonin Golden Yellow -pastavärillä)
OMAT KOMMENTIT:
Ihan ok kakku varsin nopealla aikataululla.

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Hääkakkuharjoituksia
Tuleva kevät ja kesä tuo mukanaan haastavia hääkakkuprojekteja. Tässä harjoituskakku ensimmäiseen kakkuun. Testailtiin täytettä, värejä ja koristelua.
Ehti tulla sen verran hämärä, etten saanut otettu kuvaa enää päivänvalossa. Salama tuli mukaan, joten nuo pursotukset erottuvat vähän heikosti.
Tästä projektista lisää sitten myöhemmin ;)

Hyydytetty banaanijuustokakku
Löysin tämän kivan ohjeen jälleen kerran Hummingbird Bakeryn Leivonnaisia herkkusuille -kirjasta. Tarjosin tätä syntymäpäivilläni. Oli oikein erinomaista! Teen tätä taatusti uudelleen.
Ohjeesta saa helposti myös laktoosittoman.
BANAANIJUUSTOKAKKU
10-12 hengelle
pohja:
200 g digestivekeksejä
150 g suolatonta voita sulatettuna
täyte:
6 liivatelehteä
200g kuorittuja banaaneja survottuna sekä ylimääräisiä viipaleita koristeluun
0,7 dl appelsiinimehua
300 g tuorejuustoa
110 g (1,3 dl) sokeria
3 munankeltuaista
2,5 dl kuohukermaa
Pohja: Murskaa keksit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos halkaisijaltaan n. 23 cm:n vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
Täyte: Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5-10 minuuttia.
Laita survotut banaanit kattilaan yhdessä appelsiinimehun kanssa ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes banaanit kiehuvat. Nosta kattila sivuun ja anna survoksen jäähtyä hieman.
Mittaa tuorejuusto, sokeri ja keltuaiset kulhoon ja vatkaa hiljaisella nopeudella, kunnes seos on sileää ja paksua.
Vatkaa toisessa kulhoss kerma paksuksi muttei kovaksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto puuhaarukalla juustoseoksen joukkoon. Jätä odottamaan.
Ota liotetut liivatelehdet vedestä ja sekoita ne lämpimään banaani-mehuseokseen. Varmista, että banaaniseos on pelkästään lämmintä, ei kuumaa. Sekoita liivate hyvin ja tasaisesti seokseen. Sekoita hiukan kerma-juustoseosta banaanin joukkoon ja sitten hiukan lisää. Se tasaa lämpötilaeroja seosten välillä ja ehkäisee liivatetta paakkuuntumasta.Yhdistä lopuksi banaani- ja kerma-juustoseokset keskenään ja sekoita tasaiseksi.
Kaada täyte kylmän pohjan päälle ja anna jäähtyä kokonaan. Peitä kakku kannella ja nosta se jääkaappiin pariksi tunniksi tai mielellään yöksi. Koristele kakku ennen tarjoilua banaaniviipaleilla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)