Kakku meni 50-vuotispäiville henkilölle, joka pitää Aleksis Kiven teksteistä.
KAKUN TIEDOT:
pohja: 15 ja 12 munan vaalea kakkupohja
kostutus: sekamehu
täyte: diplomaattikreemi ja mansikkahillo
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa
teksti: maalattu mustalla pastavärillä
Ruskea sokerimassa oli valmiiksi värjättyä, suklaanmakuista massaa. Vihreä oli samaa massaa, jota käytin vintage-tyylisessä röyhelökakussa. Punainen oli parin erisävyisen sokerimassan sekoitusta sävytettynä Burgundyn punaisella. "Sivut" ovat valkoista sokerimassaa.
OMAT KOMMENTIT:
Sankari itse piti kakusta. Kakun tekijän näkökulmasta tämä oli kuitenkin katastrofaalinen kakku. Kakun sisässä oli tukirakenteet, mutta välipohjat antoivat kuitenkin hiukan periksi. Harjaantunut kakun tekijä näkee kuvasta mitä ongelmia kakussa oli, joten en niitä tässä sen enempää esittele. Itseäni kakku jäi harmittamaan aivan valtavasti :(
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Vintage-tyylinen röyhelökakku
Taas olen vuotta vanhempi. Tämän kakun vein töihin ikääntymiseni johdosta.
Ainakin minun mielikuvissa kakussa on häivähdys vintagea :) Tuo murrettu vihreä oli värinä hieman haasteellinen kuvaamisen kannalta. Kuvissa oli valkoiset reunukset, mutta Picasa halusi itsepintaisesti muuttaa reunat mustiksi tallennusvaiheessa...
KAKUN TIEDOT:
pohja: 5 munan tumma kaakaopohja
kostutus: kaakao
täyte: suklaatrifle*
eriste: kaakaosokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa
kukka: Renshawn kukka- ja muotoilumassan sekä sokerimassan sekoitus
Päällä oli lisäksi helmiäissuihketta, joka antoi kakulle hienon kiillon.
Kuorrutuksen vihreän sävyn sain sekoittamalla seuraavia pastavärejä: Wiltonin Moss Green, Black ja Brown sekä Sugarflairin Spruce Green.
Kukkasen pinkin sävyn sain sekoittamalla Wiltonin Pink ja sipaisulla Black -pastavärejä.
*Jouduin käyttämään suklaatriflessä vaniljatuorejuuston sijaan tavallista tuorejuustoa ja ilmeisesti siitä johtuen makeus väheni huomattavasti. Vanhastaanhan suklaatrifle on ollut se äkkimakea täyte, mutta nyt sain paljon hyvää palautetta siitä, ettei täyte ollut liian makea. Mielenkiintoista sinänsä :)
OMAT KOMMENTIT:
Kakku muutti muotoaan viime metreille asti. Olisin halunnut tehdä muutamia asioita eri tavalla, mutta aika rajoitti jälleen. Tunnelma kakussa oli mielestäni kuitenkin hyvin lähellä sitä mitä hainkin. Tästä olisi hyvä jatkaa harjoittelua haluamaani suuntaan :) Arvosanaksi annan 8+.

lauantai 30. maaliskuuta 2013
Kastekakku Ihaa-koristeella
Poikavauvan kastekakuksi haluttiin samantyylinen kakku kuin Berry Friendsillä on täällä. Koristeeksi toivottiin Ihaa. Usko tai älä, tämä oli vasta ensimmäinen(!) kakun päälle päätynyt hahmoni koko kakkuhistoriani aikana! Hahmon mallin löysin googlettamalla ulkomaiselta sivustolta täältä.
KAKUN TIEDOT:
pohja: 4 munan vaalea kakkupohja
täyte: kiwi-minttusuklaa rahka-tuorejuustomoussella
kostutus: sokerivesi
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa
koristeet: sokerimassa
Siniset osat värjäsin Wiltonin Royal Blue ja Sky Blue -pastaväreillä, violetit osat Violet-pastavärillä ja vaaleanpunaiset Pink-pastavärillä. Ihon värin sain Ivory-pastavärillä. Kukkien keskustoissa on häivähdys Rainbow Dustin Baby Blue -tomuväriä. Kiemurat pursotin marsipaanipursottimella.
Täyte oli mukaelma Jalanjäljillä-blogin ohjeesta.
OMAT KOMMENTIT:
En ole kokenut tuollaisten Ihaan kaltaisten hahmojen tekemistä omakseni. Siksi kakuissani ei ole näkynyt ihmis- tai muita hahmoja. Nyt kuitenkin ajattelin väsätä 3D-hahmon, kun sellainen kerran toivottiin. Useampi tunti tässä sitten vierähtikin, kun yksityiskohtia oli niin paljon. (Mitäs valitsin niin yksityiskohtaisen mallin. Mutta kun jotain uutta kokeilee, täytyy tavoite olla tarpeeksi korkealla, että viitsii edes yrittää :)
Mutta lopputulos on mielestäni mitä söpöin. Uskomatonta, että minä olen saanut noin hellyyttävän hahmon aikaan! Siitä hyvästä olen niin hövelillä päällä, että annan koko kakusta arvosanaksi itselleni 9+. Hyvä minä :)
![]() | |
| Tässä minä vain istua söpistelen, kun minua kuvataan. |

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Pipareita piispalle
Espoon hiippakunnan uudehko piispa tuli vierailulle tutustumaan seurakuntaamme. Leivoin vierailua varten reilu pari sataa seurakuntamme logolla koristettua piparia. Parikymmentä piparia lähti piispan mukaan kotiin viemisiksi.
Tein pipareita jo aiemmin syksyllä (katso postaus täällä). Siitä lähti idea, että pipareita voisi tarjota piispan vierailun yhteydessä.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Koristeelliset kakut -lehti
Sain Koristeelliset kakut -lehden julkaisijalta pyynnön arvioida kyseistä lehteä. Ja minähän vastasin myöntävästi.
Lyhyesti: Kyseessä on Suomessa uusi, koristeellisiin kakkuihin keskittynyt lehti, jonka jokaisen numeron mukana tulee erilaisia kakkujen koristeluvälineitä.
Tämän ensimmäisen lehden mukana tuli alla olevat tarvikkeet eli kaksi perhospiparimuottia, Rainbow Dustin kimallejauhetta ja pahvinen, koottava leivosteline.
Noista tarvikkeista heti muutama sana. Yllätyin nimittäin itse positiivisesti niistä ja varsinkin niiden laadusta. En ole varma, ovatko piparimuotit Wiltonin, mutta ainakin ovat kovin samantyyliset. Itselläni on ennestään juuri tuon tyylisiä Wiltonin piparimuotteja ja olen tykännyt niistä kovasti.
Myös tuo Rainbow Dust on mielestäni hyvä ja luotettava elintarvikevärimerkki. Itselläni on ennestään useita, erilaisia Rainbow Dustin värejä, myös tuo kiva Pastel Pink -jauhe (myrkytön, mutta ei ole silti tarkoitettu syötäväksi).
Saamani materiaalin ja lehden nettisivujen perusteella tuli kuva, että myös tulevat tarvikkeet jatkavat samaa, mielestäni korkeatasoista linjaa.
Seuraavaksi itse lehdestä. Lehti on suunnattu koristeellisista kakuista ja leivonnaisista kiinnostuneille. Idea on, että lehden avulla voisi kerätä itselleen tärkeimmät koristeluvälineet, joilla saa tehtyä näyttäviä kakkuja. Lehdessä lähdetään perusteista, joten se sopii hyvin aloittelijoille, mutta minäkin sain siitä kivoja vinkkejä!
Lehti itsessään ei ole kovin paksu, 24 sivua. Ohjeita ja vinkkejä siinä on silti reippaasti paksuuteensa nähden. Minä aion kokeilla ainakin pikkuleipien perusreseptiä, joka vaikutti oikein hyvältä (muistuttaa paljon käyttämääni fantasiapipareiden ohjetta).
Lehden sisältöön ja muutenkin lehteen pääset tutustumaan tarkemmin sen nettisivuilla täällä.
Koristeelliset kakut -lehti on myös Facebookissa.
Tuolla Facebookissa on käynnissä myös kakkukilpailu, joten kannattaa käydä kurkkaamassa.
Minä ainakin innostuin ihan aidosti tästä lehdestä. Niin joo, hyvin varustetuissa lehtipisteissä se on ti 5.3. alkaen, jos sinäkin innostuit :)

Tunnisteet:
yleinen
lauantai 23. helmikuuta 2013
Onnittelukakku
Tämä kakku meni onnittelukakuksi uuden viran johdosta. Henkilö työskentelee Helsingin yliopistossa, joten kakun päällä on kyseisen puljun logo. Tiedekunnan voi yrittää arvata muista väreistä ;)
KAKUN TIEDOT:
pohja: 2 munan vaalea kakkupohja
kostutus: sekamehu
täyte: diplomaattikreemi ja mansikkahillo
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa
Mustat osat ovat mustaa marsipaania. Violetit osat ovat erilaisten massojen sekoitusta ja värjätty pääasiassa Wiltonin Violet-pastavärillä.
OMAT KOMMENTIT:
Tästä tuli mielestäni aika kiva kakku :) Kokonaisuus on mielestäni yksinkertaisen nätti. Tuo logo on mielestäni aika pähee :D
![]() |
| Kuvaa on hieman käsitelty ja violetin värin sävyä syvennetty. Tämä käsitelty violetti olisi juuri oikea sävy. Saisipa samanlaisen värisävyn myös elintarvikeväreillä. |
KAKUN TIEDOT:
pohja: 2 munan vaalea kakkupohja
kostutus: sekamehu
täyte: diplomaattikreemi ja mansikkahillo
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa
Mustat osat ovat mustaa marsipaania. Violetit osat ovat erilaisten massojen sekoitusta ja värjätty pääasiassa Wiltonin Violet-pastavärillä.
OMAT KOMMENTIT:
Tästä tuli mielestäni aika kiva kakku :) Kokonaisuus on mielestäni yksinkertaisen nätti. Tuo logo on mielestäni aika pähee :D
Sähkökitarakakku
Tämä meni syntymäpäiväkakuksi nuorelle muusikkomiehelle.
KAKUN TIEDOT:
pohja: 5 munan vaalea kakkupohja
kostutus: sekamehu
täyte: diplomaattikreemi ja mansikkahillo
eriste: normi sokerikreemi
kuorrute: sokerimassa
koristeet: musta marsipaani, kitarankielet piirretty elintarviketussilla
Punaisen sokerimassan värjäsin Wiltonin Burgundy ja Red Red -pastaväreillä.
OMAT KOMMENTIT:
Ihan en saanut punaisesta sitä sävyä mitä hain, mutta menetteli. Valkoisen sokerimassan värjääminen punaiseksi on tuskallista. Helpommalla pääsisi, kun pitäisi varastossa valmiiksi värjättyä, punaista sokerimassaa.
Ihan en ole tyytyväinen lopputulokseen. Nuo alareunan lieskat tms tuottaa aina päänvaivaa eikä lopputulos ole koskaan visioni mukainen.

tiistai 1. tammikuuta 2013
Kakkuvuosi 2012
Vuosi on vaihtunut ja on jälleen aika tarkastella mennyttä kakkuvuotta 2012. Tältä se näyttää kuvina:
"Tilastoina" kakkuvuosi 2012 puolestaan näyttää tältä:
kakkuja: 40 kpl
kakkujen riittävyys: 915 henkilöä, joka tarkoittaa 305 kananmunaa eli 20 + risat 15 munan rasiaa
Aloitin vuonna 2012 säännöllisen päivätyön, joten siitä johtuen kakkujen määrä on vähentynyt vuodesta 2011.
Aiempiin kakkuvuosiin verrattuna merkittävä muutos näkyi hääkakkujen määrässä: sain ja toteutin peräti neljä hääkakkutilausta vuonna 2012!
LeivinLiina liittyi Facebookiin syksyllä 2012. Meininki ja kommentointi on nykyään aktiivisempaa siellä kuin täällä blogissa. Tervetuloa vierailulle https://www.facebook.com/LeivinLiin
Ihanaa leipomisvuotta 2013 Sinulle!

lauantai 15. joulukuuta 2012
Hääkakut
Tein nämä kakut tuttavieni hääjuhlaan. Kakut oli mitoitettu riittämään n. 150 hengelle. Varakakku mukaanlukien kakkuja oli yhteensä seitsemän.
Kakut aseteltiin juhlapaikalla kakkutelineeseen. Pienimmän kakun päälle tuli lisäksi ei-syötävät, upeat, hopeiset joutsenet. Unohdin laittaa ne kakun päälle ennen kuvien ottoa :(
Kakut olivat halkaisijaltaan 2 x 30 cm, 26 cm, 24 cm, 22 cm, 20 cm ja varakakku 25 cm.
Kakkujen tekniset tiedot:
pohja: 5-10 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: Daim-lime
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassan ja vaniljan makuisen kaulintamassan sekoitus
pursotukset: pikeeri
Koristeista:
ruusut: Renshaw´n muotoilumassa kukille + sokerimassa, värjäys Wiltonin Rose ja Violet -pastavärit (kakkujen alareunan nauha on tätä samaa)
lehdet: Renshaw´n limenvihreä sokerimassa valkoisella sokerimassalla laimennettuna
Täytteenä oli tosiaan Hellapoliisin Daim-limemousse, jota käytin aiemmassa kolmikerroksisessa hääkakussa. Tällä kertaa kuitenkin yksinkertaistin ohjetta hieman. Limen määrä väheni hieman, mutta kaikkien koekakkua maistaneiden mielestä (myös omasta mielestäni) täyte oli oikein sopiva juuri tällaisena. Tässä oma versioni täytteestä:
5 liivatelehteä
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljatuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g Daimia murustettuna
½ dl limemehua (esim. pullosta)
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto", sokerit ja Daim-murut.
Kuumenna kasarissa tai mikrossa limemehu ja liuota vedestä puristetut liivatteet siihen, anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
OMAT KOMMENTIT:
Kakut eivät olleet teknisesti vaativat. Vaativampaa oli saada kaikki kakut ajoissa valmiiksi ja mielellään tasalaatuisena. Jonkin verran jäi hiottavaa.
Mainittakoon vielä noista ruusuista. Niihin olen todella tyytyväinen, sillä ne ovat ensimmäiset tuon kokoiset ruusut, joihin olen itsekin tyytyväinen! Piti vain löytää Youtubesta oikea video niin johan lähti homma pelittämään :) Kuvissa ruusut eivät näy kovin yksityiskohtaisesti. Lisäplussa vielä kukkamassasta, jota oli helpompi käyttää muotoilussa kuin sokerimassaa.
Arvosanaksi voisin antaa itselleni 8-.

perjantai 7. joulukuuta 2012
Kuorrutteen määrä kakun päällä
Cakes to Inspire and Desire -kirjassa (englannin kielinen) on näyttävien kakkuohjeiden lisäksi paljon ohjeita myös esim. kakkupohjien leipomiseen ja erikokoisten sekä -muotoisten kakkujen kuorruttamiseen. (Kuva kirjasta on nähtävillä myös vanhassa blogissani täällä.)
Olen todennut kirjassa olevan kuorrutetaulukon sangen käyttökelpoiseksi. Taulukosta käy siis ilmi, kuinka paljon sokerimassaa/marsipaania/kaulintamassaa yms. on hyvä varata tietyn kokoisen kakun kuorruttamista varten.
Alla oleva taulukko on muokattu versio kirjassa olevasta taulukosta. Kuorrutemäärät koskevat pyöreitä, normaalikorkuisia (n. 7-9 cm) kakkuja.
HUOM. Mikäli kuorrutat useita kakkuja, et tarvitse kuorrutetta kaikkien kakkujen yhteenlaskettua kilomäärää, koska voit käyttää edellisen kakun ylijäämäpalat seuraavaan kakkuun.

ohjeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)