tiistai 30. joulukuuta 2014

Paras Rocky Road ikinä

Olen tehnyt ja saanut toisten tekemää Rocky Roadia muutaman kerran, mutta en ole ihastunut siihen pysyvästi. Rocky Roadiahan voi muutella mielensä mukaan ja vaikka senkin mukaan, mitä kaapissa sattuu olemaan.

Näin joulun alla Leila leipoo -ohjelman Leilan Facebook-sivulla Rocky Road -ohjeen, johon tuli Dumleja. Dumlejen ystävänä kiinnostus heräsi ja päätin kokeilla parin vuoden tauon jälkeen "kivistä tietä".

Tästä tuli parasta Rocky Roadia ikinä. Niiiiiiin hyvää. Ja superrrrmakeaa. Tätä teen jatkossakin.



Rocky Road
n. 25-30 palaa

600 g tummaa- tai maitosuklaata
440 g / 2 pss Dumle-karkkeja
n. 150 g / 2 kourallista pieniä vaahtokarkkeja
n. 150 g / 2,5-3 dl suolapähkinöitä
n. 125 g kuorellisia pistaasipähkinöitä (kuorittuna n. 1-1,5 dl)

Ota esille vuoka kooltaan n. 20 x 30 cm. Vuoraa se alumiinifoliolla.

Sulata suklaa mikrossa puolen minuutin jaksoissa. Sekoita joka jakson jälkeen, ettei suklaa pala.

Leikkaa Dumlet puoliksi (ei välttämätöntä) ja kuori pistaasipähkinät. Heitä Dumlet, vaahtokarkit ja pähkinät kulhoon ja sekoita. Ota seoksesta kourallinen-kaksi sivuun koristelua varten. Kaada suklaa kulhossa olevan ainesten päälle ja sekoita.

Kaada seos vuokaan ja tasoita. Ripottele päälle syrjään otetut ainekset. Laita jääkaappiin kunnes suklaa on kovettunut (noin tunti-pari). Leikkaa pieniksi paloiksi ja tarjoa.


Muutama huomio:
  • Käytin maitosuklaata, koska pidän siitä eniten. Voit siis laittaa sitä suklaata mistä pidät. Maitosuklaa on tietysti hieman makeampi kuin tumma suklaa.
  • Leikkasin Dumlet puoliksi, koska ne olivat kokonaisina mielestäni hieman kookkaita. Jähmettynyttä Rocky Roadia leikatessa Dumlet kyllä leikkaantuvat paloiksi, joten etukäteen leikkaaminen ei ole välttämätöntä.
  • Ostin pähkinöitä 150 g ja 125 g:n pussit, jotka olivat juuri sopivan kokoiset tähän tarkoitukseen.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Lumihiutale-piparit

Joulunalusaika oli kiireistä aikaa enkä ehtinyt paneutua (tänäkään vuonna) joulupipareiden koristeluun. Tein mahdollisimman vähällä vaivalla mahdollisimman nättejä pipareita.

Piparimuottina on käytetty kakunkoristeluun tarkoitettua lumihiutale-muottia ja koristelussa tomusokeria.

Kuvat puhukoot puolestaan. Hyvää loppujoulun aikaa ja alkavaa uutta vuotta!







lauantai 13. joulukuuta 2014

Trendikäs 20-vuotiskakku

Näin joulun alla käytetään paljon kiiltäviä värejä kuten kultaa, hopeaa ja pronssia. Ne tuovat kakkuihinkin säihkyvää glamouria. Tämä kakku sopii värimaailmaltaan sekä nuorille naisille että miehille, kuten tässä tapauksessa pitikin.







Kakun tiedot:

pohja: 6  munan kaakaopohja
kostutus: vaniljamaito
täyte: suklaakeksitäyte hyla-versiona
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: valkoinen sokerimassa

Koristekolmioissa olen käyttänyt mustaa ja valkoista sokerimassaa. Harmaata massaa saa yhdistämällä mustaa ja valkoista massaa. Maalasin pohjaväriltään valkoiset kolmiot kultaisella elintarvikemaalilla kuten myös numerot.

Ristiäiskakku ja -piparit

Tein ystäväni tyttövauvan ristiäisiin röyhelöisen helminauhan kakun sekä jalanjälki-pipareita.


Kakun tiedot:

pohja: 6 munan gluteeniton kakkupohja
kostutus: persikkamehu
täyte: persikka ja vaniljamousse
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa (väri: Wiltonin Pink-pastaväri)
koristeet: valkoinen sokerimassa


Siitä onkin tovi, kun olen tehnyt viimeksi vaaleanpunaisia jalanjälki-pipareita :)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Red Velvet -kääretorttu

Olen ihastunut Red Velvet -kakkuun. Pinterestissä huomasin, että nettihän on pullollaan erilaisia Red Velvet -leivonnaisia! Tässä Red Velvet -kääretorttu.

 

RED VELVET -KÄÄRETORTTU

pohja:
4 munaa eroteltuna valkuaisiin ja keltuaisiin
1,25 dl + 0,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
2 rkl elintarvikeväriä (nestemäistä)*
vettä

0,5 dl tomusokeria

täyte:
75 g voita huoneenlämpöisenä
2,25 dl tomusokeria
200 g tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munanvalkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää vähitellen 1,25 dl sokeria vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa.

Vatkaa toisessa kulhossa keltuaisia n. 3 minuuttia eli kunnes väri on vaaleankeltainen ja koostumus on paksu ja kermaisa. Lisää vähitellen 0,75 dl sokeria sekä vaniljasokeria. Vatkaa vielä 2 minuuttia.

Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Mittaa ja sekoita elintarvikeväri ja vesi yhteen niin, että määräksi tulee 0,75 dl. Sekoita jauhoseos ja vesiseos osissa vuorotellen keltuaisten joukkoon. Sekoita vain sen verran, että kaikki ainekset ovat juuri ja juuri sekoittuneet.

Lisää keltuais-jauho -seos vähitellen valkuaisten joukkoon. Sekoita hyvin. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista uunissa n. 10-12 minuuttia.

Kippaa uunista tullut kääretorttupohja tomusokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa voi ja tomsokeri sekaisin. Lisää tuorejuusto ja vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi. Levitä jäähtyneen kääretorttupohjan päälle ja kääri rullalle. Anna vetäytyä jääkaapissa tunnin verran ennen tarjoilua. Ripottele päälle vielä halutessasi tomusokeria.


*Voit käyttää myös geelimäistä väriä, mutta silloin riittää vähempi (1-2tl).


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Red Velvet -kakku

Red Velvet -kakku ja muut Red Velvet -leivonnaiset sopivat väriensä puolesta erityisesti jouluun ja ystävänpäivään. Makunsa puolesta sitä voi syödä ympäri vuoden. 

Red Velvet -kakusta on jo yksi ohje blogissani, mutta tässä on paranneltu versio siitä!



RED VELVET –KAKKU

Tämä kostea, punainen samettikakku on yksi suosikkikakuistani! Vaikka punainen väri on keskeinen elementti kakussa, voit jättää sen halutessasi pois.

Punaisen elintarvikevärin määrä on ohjeellinen. Määrä riippuu käytettävästä väristä. Geelimäistä pastaväriä pitäisi riittää tuo määrä, mutta nestemäistä väriä käytettäessä määrän olisi hyvä olla n. 3 rkl.


pohja:
100 g voita huoneenlämpöisenä

3,5 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl piimää
2 tl geelimäistä punaista elintarvikeväriä

1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 tl valkoviinietikkaa

kuorrutus:
100 g (suolaamatonta) voita huoneenlämpöisenä
10 dl tomusokeria siivilöitynä

200 g tuorejuustoa

lisäksi:
kakkuvuoka 20 cm halkaisijaltaan


Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa voi ja sokeri kunnolla sekaisin. Vatkaa joukkoon munat. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe ja vaniljasokeria. Vatkaa jauhoseos ja piimä vähän kerrallaan vuorotellen voi-sokeri –seokseen. Kun kaikki jauhot ja piimä on lisätty, lisää elintarvikeväri. Vatkaa vielä hetki, kunnes taikina on tasaista ja sileää. Lisää lopuksi suola, ruokasooda ja valkoviinietikka. Vatkaa vielä pari minuuttia.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla n. 60 min tai kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei jää enää taikinaa.

Kun kakku on jäähtynyt, valmista kuorrute. Vatkaa voi ja tomusokeri sekaisin. Lisää tuorejuusto kerralla ja jatka vatkaamista vielä muutama minuutti. Kuorrutteesta on tarkoitus tulla vaaleaa ja kuohkeaa. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa, ettei kuorrute juoksetu.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku lautaselle nurinpäin eli niin, että kaareva paistopinta on kohti lautasta. Näin päällimmäiseksi tulee tasainen pohjapinta, joka oli kakkuvuoan pohjaa vasten. Levitä kuitenkin kuorrutetta väliin, ennen kuin laitat seuraavan kakkukerroksen. Levitä lopuksi kuorrutetta kakun päälle ja sivuille. Laita kakku jääkaappiin noin tunniksi ennen tarjoilua.



torstai 13. marraskuuta 2014

Kurpitsaiset juustokakkupalat

Tässä vielä tämän syksyn viimeiset kurpitsaleivonnaiset. Sarja jatkukoon ensi syksynä.
Työpaikalla näistä tykättiin kovasti. Kurpitsa ei maistu, edelleenkään.

 

 KURPITSAISET JUUSTOKAKKUPALAT

16 kpl

pohja:
20 kpl tummia suklaatäytekeksejä*
35 g voita sulatettuna

täyte:
450 g tuorejuustoa
2,5 dl sokeria
3 suurta munaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,25 tl maustepippuria
0,25 tl suolaa
3 rkl vehmäjauhoja

kuumaa vettä


Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Murskaa keksit, lisää sulatettu rasva. Sekoita. Painele seos kooltaan n. 20 x 20 cm olevan leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Paista pohjaa uunissa 10 min. Anna jäähtyä hetken.

Valmista täyte. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri sileäksi. Lisää kurpitsasose ja vatkaa sekaisin. Vatkaa joukkoon munat yksi kerrallaan. Lisää vaniljasokeri, kaneli, inkivääri, maustepippuri ja suola ja vatkaa sekaisin. Lisää lopuksi vehnäjauhot siivilöiden. Näin ehkäiset jauhojen paakkuuntumista. Vatkaa, kunnes seos on tasaista ja sileää. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle.

Laita vuoka korkeareunaiselle uuninpellille. Kaada kuumaa vettä pellille melkein reunoihin asti.** Paista 40-45 minuuttia uunin keskitasolla. Juustokakun tulee olla reunoilta kypsää, mutta keskeltä se voi olla vielä hieman hölskyvää. Anna kakun jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä ja laita se sitten jääkaappiin ainakin kolmeksi tunniksi kiinteytymään. Nosta vuoasta ja leikkaa paloiksi.



*Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin Oreo-keksejä. Itse käytin tässä Rainbowin Do-Re-Mi -täytekeksejä. Toinen vaihtoehtoni olisi ollut Dops Brownies -täytekeksit. Mielestäni nämä molemmat keksit ovat maultaan lähempänä Oreoita kuin usein käytetyt Domino-keksit. Maku on myös suklaisempi kuin Dominoissa. Toki tässä voi käyttää myös Dominoita.

**Vesihauteessa paistaminen tekee lopputuloksesta entistä parempi. Tässä tapauksessa vesihauteen pitäisi edesauttaa sitä, että juustokakku esim. ei halkeile. En tiedä olisiko vettä pitänyt olla enemmän, koska minulla ainakin reunat halkeilivat jonkin verran. En myöskään osaa sanoa olisiko ero dramaattinen, jos kakkua ei paistaisi vesihauteessa.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Suklaiset kurpitsacookiet

Mikäli et ole vielä tutustunut kurpitsaleivonnaisiin, tässä on yksi hyvä ohje, josta voi aloittaa tutustumisen. Nämä cookiet eivät maistu kurpitsalta, vaan kurpitsaleivonnaisissa käytettäviltä mausteilta. Kurpitsacookieiden ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka, tässä yksi versio muiden joukkoon.

Vanhempani olivat käymässä, kun kokeilin ohjetta. He eivät olleet maistaneet vielä yhtäkään kurpitsaleivonnaista eivätkä hekään minun tavoin syö normaalisti kurpitsaa. Annoin heidän maistaa ensin hiukan taikinaa. Sen seurauksena he kyselivät malttamattomina, koska itse cookiet ovat valmiita. Kun cookiet sitten tulivat uunista, he eivät jaksaneet odottaa niin kauaa, että cookiet olisivat jäähtyneet kunnolla. Useampi cookie olisi mennyt saman tein.

Kerta toisensa jälkeen kurpitsaleivonnaiset hurmaavat.


 

SUKLAISET KURPITSACOOKIET

18 kpl

115 g (suolaamatonta) voita sulatettuna
0,5 dl / 50 g vaalea tai tummaa muscovadosokeria, myös ruokokidesokeri käy
1,25 dl / 100 g sokeria
2-3 tl vaniljasokeria
3,5 dl / 190 g vehnäjauhoja
0,25 tl suolaa
0,25 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
1,5 tl kanelia
0,25 tl muskottipähkinää
0,25 tl neilikkaa
0,25 tl maustepippuria
100 g maitosuklaahippuja tai karkeasti pilkottua maitosuklaata

Yhdistä sulatettu voi ja sokerit. Sekoita vispilällä, kunnes sokeripaakut ovat sulaneet ja seos on tasaista. Lisää kurpitsasose ja vispilöi tasaiseksi.

Sekoita toisessa kulhossa jauhot ja mausteet. Kaada kosteat aineet jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi lähes kaikki suklaahiput ja kääntele ne sekaisin. Jätä hippuja hiukan koristelua varten! Laita taikina puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Tee taikinasta ensin 18 palloa ja asettele leivinpaperilla vuoratuille pelleille. Cookiet eivät leviä uunissa kovinkaan paljon, joten painele pallot littaniksi. Cookieita voi painella littaniksi heti uunista ottamisen jälkeenkin, mikäli ne eivät ole litistyneet tarpeeksi.

Paista uunin keskitasolla 8-10 min. Varo paistamasta liikaa, etteivät cookiet kuivu. Koostumuksen on tarkoitus olla hieman sitkeä, ”chewy”. Kun otat cookiet pois uunista, voit ripotella loput suklaahiput niiden päälle. Anna cookieiden jäähtyä vähintään tunnin verran ennen herkuttelua.


Vinkki:
Cookieissa voi käyttää myös ns. kurpitsamaustetta, jota voi tehdä myös itse. Tässä reseptissä voit korvata muskottipähkinän, neilikan ja maustepippurin 1,5 tl:lla kurpitsamaustetta.

3 rkl kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl muskottipähkinää
1,5 tl maustepippuria
1,5 tl neilikkaa

Sekoita aineet keskenään. Säilytä maustepurkissa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Daim-palat


Tämä ohje on ollut vanhassa blogissani pariinkin otteeseen. Yksi makoisimmista herkuista :) Tässä hieman muokattu versio reseptistä kera uusien kuvien.


 

DAIM-PALAT

pohja:
4,5 dl sokeria
3,75 dl vehnäjauhoja
1,5 tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 rkl kaakaojuomajauhetta
225 g margariinia
2 dl vettä
3 munaa


k
inuski:
125 g voita
1 dl sokeria
0,5 dl siirappia
2 dl kuohukermaa


p
äällys:
200 g maitosuklaata
4 rkl rypsiöljyä
100 g Daim-rakeita


Tee pohja: Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Anna rasva-vesiseoksin jäähtyä hetki ja lisää se sitten kuivien aineiden joukkoon. Sekoita puuhaarukalla. Sekoita joukkoon lopuksi munat. Paista uunissa pellillä leivinpaperin päällä n. 20 min.

Tee kinuski: Valmista kinuskikastike. Keitä kaikkia aineita n. 15-20 min koko ajan sekoittaen tai kunnes seos sakenee. Levitä kastike jäähtyneen pohjan päälle.

Tee päällys: Sulata suklaa esim. mikrossa puolen minuutin jaksoissa. Sekoita suklaata jaksojen välissä. Kun suklaa on sulanut, lisää siihen öljy. Sekoita niin, että suklaa ja öljy ovat yhdistyneet. Levitä suklaa jäähtyneen kinuskin päälle. Koristele Daim-rakeilla. Laita valmis herkku jääkaappiin siksi aikaa, kunnes suklaa jähmettyy. Leikkaa paloiksi.

torstai 30. lokakuuta 2014

Minttudomino -kuppikakut



Olen törmännyt useita kertoja ulkomaisissa leivontablogeissa mintunmakuisia täytekeksejä sisältäviin kuppikakkuihin. Minttu ja suklaa ovat suosikki makuyhdistelmäni! Vihdoin ehdin toteuttaa oman versioni kyseisistä kuppikakuista.

Päällepäin nämä kuppikakut näyttävät aivan tavallisilta. Sisällä on kuitenkin hauska yllätys ;)






12-15 kpl

kuppikakut:
50 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,75 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1,25 dl maitoa
1 kananmuna
12-15 mintunmakuista Domino-keksiä

kuorrute:
225 g huoneenlämpöistä suolaamatonta voita
7 dl tomusokeria
1,5-2 rkl maitoa
1 tl mintunmakuista aromia
vihreää elintarvikeväriä
2-6 mintunmakuista Domino-keksiä

koristelu:
6-8 mintunmakuista Domino-keksiä

lisäksi:
tukevia (paperisia) muffinivuokia
pursotinpussi
pursotintylla


Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Mittaa voi, sokeri, vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola kulhoon. Vatkaa ainekset sekaisin eli kunnes seos on murumaista ja ainekset ovat sekoittuneet.

Sekoita maito ja muna haarukalla erillisessä astiassa. Kaada puolet munamaidosta muiden aineiden joukkoon. Vatkaa, kunnes seos on tasaista eikä siinä ole kokkareita. Kaada loput munamaidosta taikinaan ja vatkaa taikinaa vielä pari minuuttia. Varo vatkaamasta liikaa.

Asettele muffinivuoat muffinipellin koloihin tai uuninpellille. Laita yksi Domino-keksi vuokien pohjalle. Lusikoi taikina vuokiin niin, että noin kolmasosa vuoasta jää tyhjästä. Paista uunissa 20-25 min. Anna kuppikakkujen jäähtyä kokonaan.

Valmista kuorrute. Vatkaa voi vaaleaksi. Lisää puolet siivilöidystä tomusokerista voin joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää loput siivilöidyt tomusokerit ja vatkaa sekaisin. Lisää maito ja vatkaa vielä viitisen minuuttia. Sekoita joukkoon minttuaromi ja vihreä elintarvikeväri. Murskaa 2-6 Domino-keksiä mahdollisimman pieneksi ja sekoita voikreemiin. Lusikoi valmis voikreemi tyllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kreemi kuppikakkujen päälle. Leikkaa Domino-keksit puoliksi ja asettele kuppikakkujen päälle.

 
Vinkkejä:
  • Voit vaikuttaa kuppikakkujen päälle tulevan kuorrutteen makuun Domino-keksien määrällä. Mitä enemmän keksejä laitat, sen suklaisempi mausta tulee. Jos haluat, että kuorrutteessa näkyy vihreän sävy, laita keksejä vähemmän.
  • Voit käyttää kuorrutteessa myös tavallista voita tai margariinia, mutta se tekee kuorrutteesta vähän raskaampaa.
  • Mikäli sinulla ei ole kuorrutteen pursottamiseen tarkoitettua terää eli tyllaa, voit pursottaa suoraan pursotuspussista ilman tyllaa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Geometrinen palapelikakku

Erilaisia geometrisiä kuviokakkuja on ollut ulkomaisissa blogeissa jo parin vuoden ajan. Nyt vasta pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa. Valitsin yhden helpoimmista kuvioista eli tasakylkisen kolmion.

Tätä kakkua oli tosi kiva tehdä! Kolmioista muodostuu suuri palapeli, jonka voit koota miten haluat. Voit muodostaa kolmioista erilaisia kuvioita tai käyttää väreinä lempivärejäsi. Vain mielikuvitus on rajana!




KAKUN TIEDOT:

pohja: 4 munan tumma kakkupohja
kostutus: vaniljamaito
eriste: normi sokerikreemi
täyte: suklaakeksitäyte
kuorrutus: sokerimassaa
kolmioihin: valkoista, mustaa ja punaista sokerimassaa


täyte:
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora Vanilla)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g maitosuklaata
2 tl vaniljasokeria
200 g suklaavohvelikeksejä (esim. Fani-pala)

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa sekaisin. Sulata suklaa esim. mikrossa puolen minuutin pätkissä välillä sekoittaen. Kaada suklaa vaniljakastiketuorejuusto-seokseen ja sekoita. Lisää vaniljasokeri ja sekoita. Leikkaa suklaavohvelikeksit pienehköiksi paloiksi. Kääntele keksin palaset lopuksi seokseen.

Koristekolmiot teet esim. seuraavasti: Harmaata sokerimassaa saat, kun sekoitat 1 osan mustaa ja 5 osaa valkoista sokerimassaa. Kaulitse massa ohueksi ja leikkaa siitä esim. viivoitinta ja pizzaleikkuria apuna käyttäen ensi neliöitä. Halkaise neliöt, jotta saat kolmioita. Kiinnitä kolmiot vedellä haluamaasi järjestykseen. Aloita kolmioiden kiinnitys kakun yläreunasta. Jos kolmiot eivät mene tasan ja kakun helmaan jää tyhjä suikale, tee mustasta sokerimassasta tarvittavan kokoinen kaistale, jonka kiinnität helmaan. Ei kannata tehdä kaikkia kolmioita yhdellä kertaa, sillä sokerimassa alkaa kuivua nopeasti. Tee ensin osa, kiinnitä ne kakkuun ja tee sitten lisää.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kurpitsamacaronit




Pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa macaron-silikonimattoa. Taikinan väri sointui ihanasti maton väriin :)


KURPITSAMACARONIT

n. 35-40 kpl

100 g mantelijauhetta (kahteen kertaan siivilöityä, n. 2 dl)
110 g munanvalkuaista (n.3-4 kpl munan koosta riippuen)
200 g tomusokeria (n. 4 dl)
4 rkl sokeria
0,25 tl kanelia
0,25 tl inkivääriä
keltaista ja/tai oranssia pastaväriä (tässä: SugarFlairin Autumn Yellow + Wiltonin Orange)

täyte:
100 g (suolaamatonta) voita huoneenlämpöisenä
4,75 dl tomusokeria
0,25 tl suolaa
0,25 tl kanelia

Siivilöi siis sekä mantelijauhe että tomusokeri kahteen kertaan. Mantelijauheesta riippuen sihtiin voi jäädä paljonkin tavaraa, joten varmista, että nimenomaan siivilöityä jauhetta on tuo 100 g. Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään. Sekoita joukkoon myös kaneli ja inkivääri.

Vatkaa sähkövatkaimella valkuaisia kunnes ne alkavat vaahtoutua. Lisää sitten sokeri ruokalusikallinen kerrallaan. Vatkaa kunnes vaahto on paksua, kiinteää ja kiiltävää. Lisää tässä vaiheessa väri. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita mantelijauheseos nuolijalla valkuaisvaahdon joukkoon. Taikina ei saisi olla liian kovaa, mutta ei myöskään liian löysää. Voit kokeilla koostumusta laittamalla pienen nokareen taikinaa leivinpaperille. Tuloksena pitäisi olla tasainen pinta eikä siihen saisi jäädä huippuja. Jos huippuja jää, taikina on liian paksua ja sitä tulisi vielä hetki sekoitella. Älä kuitenkaan sekoita taikinaa liikaa.

Laita taikina pursotinpussiin. Mikäli sinulla on pyöreäpäinen tylla voit käyttää sitä apuna pursotuksessa, mutta ilman tyllaa pärjää mainiosti. Lisäksi mikäli sinulla ei ole macaron-peltiä/-silikonimattoa etkä ole tottunut pursottaja, voit piirtää etukäteen leivinpaperin nurjalle puolelle haluamasi kokoisia ympyröitä. Näin saat pursotettua tasakokoisia ja pyöreitä macaroneja. Sopiva koko on n. 2-3 cm halkaisijaltaan. Taikina leviää vielä jonkin verran pursottamisen jälkeen.

Kun pursotetut macaron-kuoret ovat leivinpaperilla vuoratulla pellillä, kopauta peltiä pari kertaa pöytää vasten. Anna levätä noin tunnin verran.

Paista macaroneja 150 asteessa uunin keskitasolla n. 10 min. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin irrotat pohjat leivinpaperista ja täytät. Kuoret voi hyvin pakastaa ja täyttää myöhemminkin.


Valmista täyte. Vatkaa voi vaaleaksi. Lisää muut aineet ja vatkaa tasaiseksi ja kuohkeaksi. Parhaimman lopputuloksen saat, jos pursotat täytteen macaron-kuorelle.

Kurpitsawhoopiet



KURPITSAWHOOPIET

Huom. Kuvissa olevat leivokset ovat hieman suurempia mitä ohjetta noudattamalla tulee, sillä tein leivoksia vain 12 kpl.
Itselleni näistä leivoksista tuli mieleen makunsa puolesta banaanimaiset leivonnaiset. Näissäkään leivonnaisissa ei maistu kurpitsa ;)
Täytteeksi käy hyvin myös tavallinen sokerikreemi tai tuorejuustokuorrute.

18 kpl

4,75 dl ruokokidesokeria
2,5 dl rypsiöljyä
3,5 dl kurpitsasosetta
2 munaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
0,25 tl neilikkaa
0,25 tl valkopippuria
1,5 tl inkivääriä

täyte:
1 munanvalkuainen
2 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria
4,75 dl tomusokeria
175 g voita huoneenlämpöisenä

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

Sekoita ruokokidesokeri ja rypsiöljy sekaisin lusikalla. Lisää kurpitsasose ja munat ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Sekoita loput aineet vehnäjauhoista alkaen sekaisin erillisessä kipossa. Lisää jauhoseos märkien aineiden joukkoon. Sekoita varovasti vain sen verran, että ainekset ovat sekoittuneet.

Laita taikina pursotuspussiin ja pursota leivinpaperilla vuoratuille uuninpelleille 36 pyöreää taikinakasaa (tai tee kasat kahden lusikan avulla tai käytä whoopie-peltiä). Jätä leviämisvaraa. Paista uunissa n. 10-12 min. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Käytä pöytävatkainta mikäli mahdollista, sillä käsikäyttöisellä sähkövatkaimella aikaa kuluu. Laita munanvalkuainen, maito, vaniljasokeri ja puolet tomusokerista kulhoon ja vatkaa niitä useita minuutteja, kunnes seos on muuttunut kermaiseksi ja kevyeksi. Lisää sitten loput tomusokerit ja voi. Vatkaa vielä n. 8-10 min, kunnes kreemi on hyvin kuohkeaa ja kevyttä.

Parhaimman lopputuloksen saat, jos laitat kreemin pursotuspussiin ja pursotat siitä whoopie-leivoksiin. Leivokset ovat parhaimmillaan samana päivänä.

torstai 16. lokakuuta 2014

Kurpitsakääretorttu

Helsingin Sanomissa kysyttiin jokin aika sitten, joko suomalaisiin alkaisi iskeä kurpitsahulluus. No minuun on ainakin iskenyt. Kurpitsapiirakoita tehdessäni innostuin kokeilemaan muitakin kurpitsaleivonnaisia ja muutama ohje odottaa vielä kokeilua.

Tämä kurpitsakääretorttu on yksi parhaimmista ja mehevimmistä kääretortuista mitä olen koskaan syönyt! Kerrassaan ihastuttavaa. Muistuttaa kovasti porkkanatortun tapaista leivonnaista. Ja mikä parasta, ei maistu kurpitsalta. Jos haluat kokeilla yhtä kurpitsaleivonnaista, kokeile tätä.



KURPITSAKÄÄRETORTTU

pohja:
3 munanvalkuaista
3 munankeltuaista
2,5 dl sokeria
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl suolaa

täyte:
200 g tuorejuustoa
25 g voita huoneenlämpöisenä
2,25 dl tomusokeria
1,5 tl vaniljasokeria

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vatkaa munanvalkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa. Jätä vaahto odottamaan.

Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset, kunnes väri on vaaleankeltainen ja koostumus on paksu ja kermaisa. Lisää toinen puoli sokerista ja kurpitsasose vähitellen vatkaten keltuaisten joukkoon. Vatkaa, kunnes kaikki ainekset ovat yhdistyneet hyvin. Yhdistä valkuais- ja keltuaisvaahdot varovasti keskenään.

Yhdistä jauhot, sooda, kaneli ja suola. Kääntele jauhoseos varovasti kurpitsaseokseen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paista uunin keskitasossa n. 12-15 min. Kumoa kääretorttulevy tomusokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa kaikki täytteen aineet keskenään sekaisin. Levitä jäähtyneen torttulevyn päälle, kääri rullaksi ja laita toviksi jääkaappiin. Sihtaa halutessasi vielä tomusokeria kääretortun päälle ennen tarjoilua.

Kurpitsasose

 Tässä yleisohjeet peruskurpitsasoseen tekemiseen.

Esimerkiksi kurpitsapiirakan valmistamiseen on hyvä varata n. 1,5 kg kuorineen kaikkineen punnittua talvikurpitsaa. Siitä tulee noin 4-5 dl valmista sosetta. Ylimääräisen soseen voi myös pakastaa.



Valmistustapa 1

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 
  2. Leikkaa kurpitsa neljään osaan ja poista siemenkota esimerkiksi lusikalla kovertamalla. 
  3. Laita kurpitsanpalat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paahda uunissa n. 45 min tai kunnes palat ovat pehmenneet.
  4. Koverra lusikalla kurpitsan liha kulhoon. Kaada tarvittaessa kurpitsasta tihkuva ylimääräinen vesi pois kulhosta. 
  5. Soseuta sauvasekoittimella.

Valmistustapa 2

  1. Leikkaa kurpitsa neljään osaan ja poista siemenkota esimerkiksi lusikalla kovertamalla.
  2. Leikkaa kuoret pois ja pilko kurpitsa pieniksi paloiksi
  3. Laita kurpitsan palat kattilaan ja lisää vettä n. 0,5-1 dl.
  4. Keitä kurpitsan paloja n. 15-20 min tai kunnes ne ovat pehmenneet.
  5. Soseuta sauvasekoittimella.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Amerikkalainen kurpitsapiirakka

Leivoin aiemmin amerikkalaisen kurpitsapiirakan, jossa käytettiin hieman hankalasti saatavia aineita. Piirakka jäi kiehtomaan minua ja mielessäni muhi ajatus helpommasta reseptistä. Nyt, kun kurpitsa-aika on parhaimmillaan, innostuin leipomaan piirakan jos toisenkin. Lopulta sain muotoiltua piirakasta omaan makuuni sopivan.

Suosittelen piirakkaa erityisesti niille, jotka eivät pidä kurpitsasta eivätkä syö kurpitsaa. Kuten minä itse. Piirakka kun ei maistu kurpitsalta laisinkaan.





n. 1,5 kg talvikurpitsaa kuorineen punnittuna

pohja:
150 g kylmää voita
3,75 dl vehnäjauhoja
1 rkl vettä

täyte:
4 dl kurpitsasosetta
2 dl kuohukermaa
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
1 rkl vehnäjauhoja

lisäksi:
piirakkavuoka 25-28 cm halkaisijaltaan


Valmista ensin kurpitsasose. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Leikkaa kurpitsa neljään osaan ja poista siemenkota esimerkiksi lusikalla kovertamalla. Laita kurpitsanpalat leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille ja paahda uunissa n. 45 min tai kunnes palat ovat pehmenneet. Koverra lusikalla kurpitsan liha kulhoon. Kaada tarvittaessa kurpitsasta tihkuva ylimääräinen vesi pois kulhosta. Soseuta sauvasekoittimella.

Valmista pohja. Nypi voi ja vehnäjauhot nopeasti sekaisin. Lisää tarvittaessa vesi. Älä vaivaa taikinaa. Kääri taikina muovikelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi.

Valmista piirakka. Kaulitse pohja leivinpaperin päällä ja kumoa piirakkavuokaan. Painele pohja (tarvittaessa voideltuun) vuokaan ja irrota leivinpaperi varovasti. Laita vuoka vielä jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Sekoita kaikki täytteen ainekset puuhaarukalla keskenään vehnäjauhoja lukuun ottamatta. Siivilöi lopuksi vehnäjauhot sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada täyte piirakkavuokaan ja paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä kokonaan ja siirrä se sitten yöksi jääkaappiin. Piirakka on parasta seuraavana päivänä. Tarjoile halutessasi kermavaahdon ja kanelin kera.


Huom. Voit valmistaa kurpitsasoseen myös niin, että keität kuorittuja ja pieneksi lohkottuja kurpitsan paloja mahdollisimman vähässä vedessä n. 15-20 min tai kunnes lohkot ovat pehmennee. Soseuta sauvasekoittimella.

Ylimääräisen kurpitsasoseen voi pakastaa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pitsikoristeiset hääkakut

Ystäväni meni naimisiin. Sain tehdä kakut ja pipareita heidän hääjuhlaansa.

Syötävä pitsi on ollut viime aikoina suurinta hottia kakkumaailmassa. Nyt tuli minullekin vihdoin mahdollisuus kokeilla sitä!








Laktoositon kakku.



Teemavärinä oli violetti, jota toivottiin myös sekä kakkuun että pipareihin.

Kakkujen tiedot:

pohja: 4, 4, 7, 8 ja 10 munan vaaleat kakkupohjat
kostutus: vaniljamaito
täyte: itsetehty mansikkahillo ja diplomaattikreemi
eriste: normi sokerikreemi
kuorrute: sokerimassa

Pitsimuotin ja pitsiaineen hankin Confetista. Pitsiaineen värjäsin violetilla pastavärillä. Myös piparit on värjätty samalla värillä.

Ruusut on tehty valmiiksi värjätystä tumman violetista sokerimassasta, johon on lisätty  kukkamassaa. Lehdet on värjätty parilla eri vihreällä pastavärillä.

Omat kommentit:

Pitsimuottia ja -ainetta oli mukavan helppo käyttää. Pitsien teko kesti hieman, koska minulla oli käytössä vain yksi muotti (josta tuli yksi suikale pitsiä) ja yhteen kakkuun tarvittiin vähintään kaksi pitsisuikaletta, suurimpiin kakkuihin kolme. Eli noin kuusi tuntia meni pitsien tekemiseen ja kuivatteluun uunissa. Pitsit pysyivät pitkään elastisina, joten niitä oli sen puolesta helppo käsitellä.

Olen ainakin itse todella tyytyväinen näihin kakkuihin :)

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Nallekakku kera helminauhan

Blogissani on viime aikoina nähty erilaisia versioita helminauha-röyhelö -helmaisista kakuista. Sarja jatkukoon tämän synttärikakun johdosta.

 





KAKUN TIEDOT:

pohja: 6 munan kaakaokakkupohja
kostutus: persikkaliemi
täyte: persikka ja kerma-vaniljatuorejuusto
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: sokerimassa (valkoinen massa, jonka sävytin Leaf Green -pastavärillä
koristeet: sokerimassaa, kukissa nonparellit

OMAT KOMMENTIT:

Näitä helminauha-röyhelö -kakkuja on hauska tehdä kerta toisensa jälkeen. Tuohon nalleen olen erityisen tyytyväinen. Se on ensimmäinen nalle, jota ei vaivannut liika alavartalolihavuus eikä pää makaa liiaksi harteilla. Omasta mielestäni ainakin nallesta tuli tooosi söpö :)

lauantai 31. toukokuuta 2014

Valmistujaiskakut tuplatutkinnon johdosta




Kakut menivät henkilölle, joka valmistui sekä ylioppilaaksi että parturi-kampaajaksi.

KAKKUJEN TIEDOT:

pohja: 2 x 7 munan vaalea pohja
kostutus: sekamehu
täyte: vadelmahillo ja diplomaattikreemi
eriste: normi sokerikreemi
kuorrutus: valkoinen sokerimassa

Mustat osat mustaa sokerimassaa. Röyhelöt on värjätty Pink ja Burgundy -pastaväreillä. Röyhelöt tummenevat helmaa kohti mennessä (ombre), vaikkakaan tämä ei näy kuvassa kovin hyvin.